torstai 15. toukokuuta 2014

Perinnepiha


Pikku-typyn nimijuhlat lähestyy. Niitä juhlitaan Perinnepihassa ensi viikolla. 
Perinnepiha sijaitsee Pyhäjärven kirkonkylällä ja tuo on minun mielestä ehdottomasti ihanin ja tunnelmallisin juhlapaikka Pyhäjärvellä. Ja Perinnepihalla tulee aina olemaan erityinen paikka mun sydämessä koska siellä vietettiin meidän häitä ja pikku-Tuuren nimijuhlaa nelisen vuotta sitten. Onneksi saatiin ihanan aurinkoinen päivä, meidän satapäinen juhlaväki mahtui oikein hienosti juhlimaan tuolla. Kun häitä ruettiin suunnittelemaan, Perinnepiha oli ainoa vaihtoehto juhlapaikaksi. Ulkona oli kaksi juhlatelttaa. Siviilivihkiminen tapahtui ulkona, herkuilla vatsat täytettiin, ihanista ohjelmista nautittiin ja tanssin sekä nauruntäyteiset jatkobileetkin juhlittiin aamuun saakka tuossa ihanassa suomalaisessa maisemassa, järven rannalla. Oih voih, mitä muistoja! <3


Eilen saatiin hakea Perinnepihan avaimet hetkeksi lainaan ja käytiin lasten kanssa vähän fiilistelemässä paikkaa nimijuhlia varten. Suunnittelin vähän koristelua ja sitä, miten tarjottavat, yms laitetaan esille. Tarkastin myös astiatilanteen, että mitä tarvitsee kotoa tuoda. 



Suuren tuvan lisäksi Perinnepihassa on kaksi kamaria ja keittiö. Lisäksi ullakko, joka ei kuitenkaan ole asuttavaa tilaa. 
Voisin ihastella ja huokailla tuota paikkaa vaikka kuinka :) 
Jos tuollainen tulisi joskus tarjolle, niin silloin saattaisin voida tästä nykyisestä kodista luopua. 


Mutta nyt karkaan ompelupuuhiin! Pikku-nassu nukkuu päiväunia ja isommilla kuuluu olevan junaleikki meneillään :) Tänään taidan aloittaa leivontapuuhatkin juhlia varten. 

Mukavaa torstaita!

11 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen paikka! Vähän samantyylinen kuin Turkansaari Oulussa, jossa meidän häitä vietettiin. Meidän Pienen Miehen kastejuhlaa vietettiin äitienpäivänä. Ihana nähdä, millaiset juhlat loihdit herkuilla ja kauniilla koristeluilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minä kyllä tykkään tuollaisista vanhoista, tunnelmallisista paikoista :) Oi, ikimuistoinen äitienpäivä taatusti ollut <3

      Poista
  2. Oi, ihana Perinnepiha <3 Niin huippuja muistoja tulvii mieleen, kun kattelee kuvia :) Harmi, kun ei tällä kertaa päästä juhliin mukaan, ois niin ihana päästä taas tuonne tunnelmoimaan! Täydellinen paikka tuleville nimijuhlille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä se päivä vaan jää ikuisesti muistoihin ja nostaa hymyn huulille :) On kyllä tosi harmi, kun te ette pääse. Mutta lupaan, että kyllä me täällä jatkossakin juhlia pidetään!

      Poista
  3. No kyllä onki hiano paikka! Tollasia ei ihan joka kylältä ennää löyrykkään.

    VastaaPoista
  4. taidan mennä jo kohta sinne oottelee, ku jännittää juhlat ja eritoten se kummimimmin NIMI!! t. Mirella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :) Eikös kaikkiin isoihin tapahtumiin mennä makuupussin kans jonottamaan portille.. niin jos sä menisit sinne kuistille pariksi yöksi, niin varmistaisit ainakin että pääsisit eturiviin :D

      Poista
  5. Ihana paikka ja kiitos silmien avaamisesta! Ollaan nimittäin jo vuosia mietitty miehen kanssa tulevaisuuden häille juhlapaikkaa ja tällähän aukesi, että meidän kyliltä löytyy vanha torppa, jota näköjään vuokrataankin ulkopuolisille. Kiitos suuresti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpas kiva kuulla, että tästä oli jotain "apua" :)

      Poista
  6. Miun mummola! <3 Täällä vietettin lomia 1960-70 -luvuilla, tai itseasiassa siis Hiidenkylällä, missä talo tuolloin oli omalla paikallaan. Ihania muistoja. :) Mukavaa, että jostain löytyi kuviakin.

    VastaaPoista
  7. Voi kun sais tuollaisessa paikassa hoitoja tehdä....

    VastaaPoista