keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Kuppikakut

 Lupailin tänne näitä meidän Marttakerhon kuppikakkujen reseptejä. Joten tässäpä tulee :)
Harmi kun en muista näiden alkuperää, voisin linkittää suoraan. Nämä minun reseptit on aina vähän suurpiirteisiä, mutta jospas näistä ymmärtäisi. Laittakaa tarkentavia kysymyksiä, jos on tarpeen!
Tehtiin siis kolmet erilaiset kuppikakut ja neljä erilaista kuorrutetta. Laitan taikinan perään aina siihen sopivan kuorrutteen reseptin, mutta toki näitä voi sekoitella mielensä mukaan :)


Suklaa-nougatkuppikakut n. 15kpl

100g maitosuklaata
150 g voita
1 ½ dl sokeria
2 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 ½ rkl kaakaojauhetta
1 ½ dl maitoa tai kermaa
3 Dubbel nougat-patukkaa

Rouhi suklaa.Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan maidon/kerman kanssa. Lisää lopuksi rouhe nuolijalla sekoittaen. 
Pilko patukat viiteen osaan. Laita taikinaa muffinssivuoan pohjalle ja paina nougatpala päälle, lisää vielä taikinaa niin, että pala peittyy.

Paista 225asteessa 12-15minuuttia.

Suklaakuorrute
200g maitosuklaata
1,5dl kuohukermaa
1prk Creme Fraichea

Sulata suklaa kerman sekaan pienessä kattilassa miedolla lämmöllä. Anna jäähtyä jääkaapissa ja vatkaa sähkövatkaimella lisäten Creme Fraiche samalla. 

Kinuskikerma
2dl fariinisokeria
2dl kuohukermaa

Kuumenna sokeri ja kerma kattilassa. Anna jäähtyä jääkaapissa kylmäksi. Vatkaa sähkövatkaimella kunnes kerma on sopivaa pursotettavaksi.


Porkkanakuppikakut 12-15kpl
4 kananmunaa
4 dl fariinisokeria
200 g voita
4 dl vehnäjauhoja
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
n. 5 dl raastettua porkkanaa

Sulata rasva ja anna jäähtyä. Vatkaa sokeri ja munat kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää taikinaan. Kaada lopuksi sekaan sula jäähtynyt rasva ja porkkanaraaste. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina muffinssivuokiin ja paista 170 asteessa n. 20-25 minuuttia. 

Valkosuklaa-tuorejuustokuorrute
200g valkosuklaata
200g Philadelphia-juustoa
100g voisulaa
tomusokeria
 
Vatkaa sähkövatkaimella sekaisin sulatettu suklaa, tuorejuusto ja jäähtynyt voisula. Lisää tomusokeria pikkuhiljaa, kunnes kuorrute on sopivaa pursotettavaksi. 
(Jos kuorrutteesta tulee liian jäykkää, sitä voi "jatkaa" vaikka maidolla, kermalla, tms..)


Sitruuna-inkiväärikuppikakut n. 12kpl
2 sitruunan kuoriraaste
½ dl sitruunamehua
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 ½ dl sokeria
2 dl appelsiinijugurttia
2 munaa
½ dl rypsiöljyä
2 tl inkiväärimurskaa

Pese sitruunat huolellisesti ja raasta sitruunan kuori. Purista mehu. Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja sekoita vatkaimella tasaiseksi.
Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia. 

Sitruunakreemi
125 g voita
½ tl vaniljasokeria
4 dl tomusokeria
Sitruunamehua ja keltaista pastaväriä

Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi. Lisää vaniljasokeri. Sekoita tomusokeri margariinin joukkoon vähin erin samalla vatkaten. Jos kreemi tuntuu liian paksulta ja levittäminen kakun pinnalle on hankalaa, voit notkistaa kreemin lämmittämällä sitä varovaisesti mikrossa miedolla lämmöllä. (tätäkin voi jatkaa jollain nestemäisellä, jos tuntuu liian jäykältä)

*

Toivottavasti joku innostuu näistä resepteistä jotain testaamaan :) 
Nuo sitruuna-inkiväärikakkuset on ehdottomasti mun suosikkeja. Aivan ihanan raikkaita maultaan ja tosi helppoja valmistaa. Kaikki ainekset vaan sekaisin ja lopputulos on ihanan kuohkea! Namskis!

Herkullista loppuviikkoa kaikille!

maanantai 24. helmikuuta 2014

Cupcake-kerho


Alunperin vitsillä heitetty "Marttakerho" jäikin elämään ja me vietettiin näitten ihanaisten naisten kanssa toista kerhoiltaa eilen :) 
Juoruilua, naurua, maailman parantamista, hyvin syömistä. Ja lisäksi päätettiin tällä kertaa leipoa kuppikakkuja erilaisin kuorruttein ja koristein. 


Porukalla leivottiin kolmet erilaiset kuppikakut; sitruuna-inkivääri, suklaa-nougat ja porkkana-valkosuklaa. Kaikki taikinat onnistui hyvin ja oli oikein makoisia!

Kakkusten paistuessa syöpöteltiin salaattia, joka koostui ihan perus-salaatin aineksista; jääsalaatista, tomaatista ja kurkusta. Lisukkeina granaattiomenan siemeniä, kanaa, halloum-juustoa ja balsamicokastiketta. Ja vihdoin sain hankittua kauan mielessä ollutta Roquefort-juustoa. Siitä tein suolaisen piirakan kera maissin ja aurinkokuivatun tomaatin. Olipa ihanaa ja maukasta juustoa!


Syönnin jälkeen olikin vuorossa ihana koristelu-vaihe :)
Tehtiin neljää eri kuorrutetta: kinuskikerma, sitruunakreemi, valkosuklaa-tuorejuustokuorrute ja suklaakuorrute. 
Erilaisia strösseleitä ja muita koristeita on kaappeihin kertynyt vuosien varrella ja nytpä niistä päästiin sitten todenteolla kokoamaan toinen toistaan herkullisemman näköisiä luomuksia. 





Tämä oli kyllä mukavaa! Mikäs sen kivempaa kuin puuhailla tällaisia herkkuja hyvässä seurassa :) 
Ja kovasti tuli jo uusia ideoita siitä, mitä Marttakerho voisi seuraavalla kerralla tehdä. 


Mukavan marttailevaa maanantaina!

lauantai 22. helmikuuta 2014

Unelmapeitto


Sain vihdoin valmiiksi suloisen vauvan tilkkupeiton, jonka kokosin kankaista, jotka on ollut mun kaikkien aikojen suosikkeja. Unelmakankaita <3 
Tästä tuli kerrassaan niin hirmuisen ihana!
Täytyy ehkä tehdä tällainen vielä isommassa koossa meille muillekkin köllöttelypeitoksi. Tällaiseen tilkkupeittoon saa mukavasti itselle muistoksi pienen palan jokaista kivaa kangasta. Kankaita tulee ja menee kuitenkin niin paljon ja kaikesta ei millään voi tehdä jotain vaatetta oman perheen käyttöön. Mulla on sellainen pieni kori, johon oon kerännyt "mummokankaita". Se tarkoittaa siis sitä, että siellä on pieniä paloja kankaita, joita saan sitten mummona muistella. Joten niistä mummokankaistahan voisikin kasata tällaisen tilkkupeiton.  


Tässä peitossa on takana yksivärinen, sinapinkeltainen joustofrotee ja välissä vielä vanulevy tuomassa vähän pehmeyttä. Reunat kanttasin tummanruskealla resorilla. 
Tämä peitto menee kokonsa puolesta vaikka peittona vaunuissa, vaipanvaihtoalustana kylässä, alustana vauvajumpassa, tms.. 


Uusi turvakaukalokin löytyi vihdoin, joten nyt alkaa olla kaikki tarpeellinen vauvaa varten odottamassa. Vaatteet pitäisi käydä vielä kätköistä läpi ja sänky kasata. 


Onhan mulla vielä yksi pieni "projekti" vauvaan liittyen ja tämän pitäisi valmistua parin päivän sisällä. Joten palataanpa siihen myöhemmin :)



Herkullista lauantai-iltaa ja viikonlopun jatkoa sinulle <3

tiistai 18. helmikuuta 2014

Rumpujen pärinää..


*trnnnnnnnn trrrrrrnnn*
Arvonta on nyt suoritettu ja onnekas Siiri & Myyry-kangaspaketin voittaja on: 
Jenni Maunumäki!

Onnea hirmuisesti Jennille! 
(otathan yhteyttä: melutalossa@gmail.com, niin saadaan paketti matkaan)

Ja aivan valtavan suuret kiitokset jokaiselle arvontaan osallistuneelle! Teitä oli hurja määrä, huomasin sen viimeistään kun arpalippuja kirjoittelin :) 


Pienet onnettaret oli minulla apuna arvonnassa! 


Päätin vielä arpoa toisen palkinnon, 2 pipoa! 
Ja toisen palkinnon onnekkaasti itselleen voitti: 
Ansku ja Eino!

Onnea sinnekkin suunnalle! :)


Voi että nää arpajaiset on kivoja! :)) 
Blogin lukijamäärä on tuplaantunut ja se saa minut ihan hämilleen! Toivottavasti edes joku teistä viihtyy Melutalossa vielä arvonnan jälkeenkin. Teille on ehdottomasti luvassa jotain uutta kivaa arvontaa tässä kevään aikana. 

Kivvaa tiistaipäivää jokaiselle!

perjantai 14. helmikuuta 2014

Onnea on ystävät!


Ystävyys on ihana asia!
Tosi ystäviä on harvassa, mutta ne ovat kultaakin kalliimpia.

Tänä vuonna minulta jäi kortitkin askartelematta ja muutenkin oon ajatellut, että tällaisten asioiden kanssa ei saa stressata. Silloin tehdään jos sattuu olemaan aikaa ja inspiraatioita. Minusta riittää, että ystävää muistaa toivotuksin ja olemalla läsnä elämässä vuoden jokaisena päivänä! 
Innostuin kuitenkin tänään leipomaan supersuklaisia nougat-muffinsseja. Ja ajattelin, että kauniisti pakattuna ne voisi olla kiva muistaminen muutamalle ystävälle. Niinpä kävin postilaatikoihin pudottamassa pienet herkkumuistamiset. 
Harmi vaan, että muutaman ystävän postilaatikot on vähän liian kaukana.
Mutta toivottavasti lämpimät ajatukset tavoittaa nekin ystävät! <3


Olipas minunkin postilaatikkoon ilmestynyt niiiiin herkullisen näköinen pussukka, että ihan pakko oli vähän aukaista ja maistaa! :P


Mukavaa ystävänpäivän iltaa jokaiselle teille!

tiistai 11. helmikuuta 2014

Pikku-nuttuja




Vihdoin sain viimeisteltyä iiiiison läjän vauvan vaatteita. Neppareita ne huutelivat tuolta keskeneräisten pinosta jo tovin ja eilen illalla sain napsuteltua nepparit paikoilleen. Käsi kramppaa vieläkin :D
Silloin kun T & L oli vauvoja en vielä ommellut niin paljoa, joten itse tehtyjä pikku-vaatteita ei meiltä juuri löydy. Ajattelin siis, että ahkeroin ja teen muutaman ensimmäisen koon vaatteet valmiiksi. Haalarihousuja ja bodyja valmistui koossa 50-68. 
Tällaista unisexia väri- ja kuosimaailmaa, kun ei ole tulokkaan sukupuoli tiedossa. Sitten vauvan synnyttyä voi tehdä vähän röyhelöitä tai jotain oikein poikamaista vielä lisäksi :)


Kaavat näihin on omia kehitelmiä ja myyntiin astikin ajattelin näitä myöhemmin ommella, kunhan saadaan ensin testattua vaatteet käytössä. 


Muutaman jumpsuitin ja resoripöksyjä ajattelin vielä surauttaa, niin johan näillä pärjätään hetken aikaa. 


Mukavan näköisiä yhdistelmiä näistä saikin. 
Oiiivoiii, kun ei millään malttais odottaa että pääsee näitä pukemaan pikkuruiselle <3 




Muistakaahan osallistua arvontaan, jos ette vielä ole ennättänyt! :) 
Lukijoita on tullut hurjasti lisää, kyllä täällä silmät ymmyrkäisenä sai tuijottaa näyttöä, 
että EI-VOI-OLLA-TOTTA!?! Wau, mielettömän hienoa :) 
Toivottavasti viihdytte mukana Melutalon hulinoissa <3 

Ihanaa viikkoa kaikille!

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Arvontaa Melutalossa!


Blogillani on tällä hetkellä 70 lukijaa ja olen jokaisesta lukijasta äärimmäisen iloinen!
Suunnitelmissa oli järjestää arvonta jo silloin kun 50 raja meni rikki, mutta niin se vaan jäi :(
Mutta nyt tulee arvontaa. Teidän 70 lukijan kunniaksi <3 
Tämä on myös 70.blogikirjoitus täällä Melutalon puolella :)

Arvonta-aikaa on ensi sunnuntai-iltaan saakka, eli 16.2.2014 klo 21.00. 
Palkintona arvonnassa on kangaspaketti, joka sisältää:
- Siiri & Myyry-trikoota kolmessa eri värissä (vaaleanpunaista 1m, harmaata 0,5m ja mintun vihreää pienempi pala)
- Mustavalkoista pallotrikoota 1m
- Mustaa resoria 0,2m 
- Valkoista puuvillapitsiä pätkä

(Jos ompelu ei ole sinun juttusi, niin arpaonnen osuessa kohdallesi voit vaihtoehtoisesti valita palkinnoksi ompelemani vaatteen kyseisistä kankaista.)

Tuo ihastuttava Siiri & Myyry-trikoo on PehemiänMajapuun sekä Paapiin yhteistyössä valmistuttama kangas. Ja ainakin pikavilkaisulla näytti, että alkavat aikalailla loppuunmyytyjä jo olemaan, joten nyt niitä olisi mahdollisuus täältä voittaa :)

Sinulla on mahdollisuus olla mukana arvonnassa yhteensä kolmella arvalla:

- yhden arvan saat, jos jätät tämän päivityksen alle kommentin
- toisen arvan saat, jos olet lisäksi kirjautunut blogiini lukijaksi 
(lukijaksi voi liittyä myös arvonnan aikana)
- ja vielä yhden arvan saat, jos vinkkaat tästä arvonnasta linkin kera joko omassa blogissasi tai facebookissa

Muista mainita kommentissasi, kuinka monella arvalla olet mukana. 
Sekä keksi itsellesi erottuva nimimerkki, jos osallistut anonyymina lukijana.
(Huom! Nyt näyttää olevan jo useampi anonyymi osallistuja. Laita kommenttiin mukaan nimimerkki, muuten en voi ottaa mukaan arvontaan.)

Roppakaupalla onnea arvontaan!