maanantai 15. syyskuuta 2014

Ompelua, naurua, hyvää ruokaa, ihania naisia - täydellinen viikonloppu

Viikonlopun vietin Utajärvellä Sotkan leirikeskuksessa ompelun merkeissä. 
Takana on siis ihan mahtavat kolme päivää hyvässä seurassa ja ompelukoneiden hyrinässä. 
Tämä oli mun toinen ompeluleiri ja ehdottomasti osallistun uudelleen taas heti kun mahdollista. 
Ompeluksia ei valmistunut ihan yhtä hurjasti kuin edellisellä kerralla. Mulla oli mukana nimittäin pieni assistentti, Maini. 



Sellainen tehotiimi oli leiriä järkkäämässä, että kaikki toimi oikein hienosti. Keittiövuorot oli jaettu, kaksi lämmintä ruokaa päivässä syötiin ja lisäksi meitä hemmoteltiin kyllä melkoisilla herkuilla, nam!






Lähtiessäni nappasin kuvan tuosta valmistuneiden taulusta, mutta määrä oli lopulta reilusti yli 600.
Tehtiin myös porukalla toista sataa pipoa vastasyntyneille vauvoille Oysiin. 



Tässäpä kuvia mun leiri-ompeluksista. Pipoja ei tullut kuvattua, mutta niitäkin parikymmentä surautin. 



Tuure sai akuuttiin paitapulaan uusia pitkähihaisia valitsemistaan kankaista: 


Myös Lainalla oli pulaa pitkähihaisista yläosista, joten muutama pusero ja mekko valmistui. Lisäksi ruskea haaremihousut, tuon malliset pöksyt on ollut kyllä ihan lempparit.


Ja myös Mainilla oli tarvetta uusille bodyille. Tein kaksi mekkobodya, joista tuli supersöpöjä. Lisäksi kaksi tavallista bodya, joista toinen on jo käytössä. Ihanasta kukkafroteesta ompelin vielä haaremihousut.


Itselle tein pari mekkoa. Vasemmanpuoleinen mummola-froteesta pitkillä hihoilla, pussihelmalla ja kaaritaskulla. Sydänvelourista tein liivimekon taskulla.


Näitä hihnallisia kännykkäpusseja minulta on paljon toivottu myyntiin ja olen nyt kehitellyt hyvää mallia. Oikeanpuoleisessa on tasku, jossa voi pitää vaikka rahoja, pankkikorttia tai avaimia. Näitä olisi tarkoitus nyt tehtailla enemmänkin :) 


Mukavaa viikkoa jokaiselle!

2 kommenttia:

  1. Yes! Because I also like this!
    For technical personnel to solve!

    ______________________
    Here is my Buy WOW Gold will sent to you on http://www.royalwowgold.com/

    VastaaPoista
  2. Söpösiä vaatteita. <3 Leirillä on varmasti ollut kivaa samanhenkisessä porukassa.

    VastaaPoista