lauantai 22. helmikuuta 2014

Unelmapeitto


Sain vihdoin valmiiksi suloisen vauvan tilkkupeiton, jonka kokosin kankaista, jotka on ollut mun kaikkien aikojen suosikkeja. Unelmakankaita <3 
Tästä tuli kerrassaan niin hirmuisen ihana!
Täytyy ehkä tehdä tällainen vielä isommassa koossa meille muillekkin köllöttelypeitoksi. Tällaiseen tilkkupeittoon saa mukavasti itselle muistoksi pienen palan jokaista kivaa kangasta. Kankaita tulee ja menee kuitenkin niin paljon ja kaikesta ei millään voi tehdä jotain vaatetta oman perheen käyttöön. Mulla on sellainen pieni kori, johon oon kerännyt "mummokankaita". Se tarkoittaa siis sitä, että siellä on pieniä paloja kankaita, joita saan sitten mummona muistella. Joten niistä mummokankaistahan voisikin kasata tällaisen tilkkupeiton.  


Tässä peitossa on takana yksivärinen, sinapinkeltainen joustofrotee ja välissä vielä vanulevy tuomassa vähän pehmeyttä. Reunat kanttasin tummanruskealla resorilla. 
Tämä peitto menee kokonsa puolesta vaikka peittona vaunuissa, vaipanvaihtoalustana kylässä, alustana vauvajumpassa, tms.. 


Uusi turvakaukalokin löytyi vihdoin, joten nyt alkaa olla kaikki tarpeellinen vauvaa varten odottamassa. Vaatteet pitäisi käydä vielä kätköistä läpi ja sänky kasata. 


Onhan mulla vielä yksi pieni "projekti" vauvaan liittyen ja tämän pitäisi valmistua parin päivän sisällä. Joten palataanpa siihen myöhemmin :)



Herkullista lauantai-iltaa ja viikonlopun jatkoa sinulle <3

13 kommenttia:

  1. Tosi kaunis peitto ja tunnearvoakin tulee monella tapaa. :) Ihanan kirkkaita värejä joita vauva voi tutkia ja ihmetellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, näin ajattelinkin, että viimeistään kun mahalleen kääntyy niin kylläpä riittää ihasteltavaa noissa väreissä ja kuvioissa :)

      Poista
  2. Ihana peitto ja loistava idea,tuon otan heti käyttöön,kun mummokin jo olen :) Miten olet tikannut vanun kiinni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ei muuta kuin peiton tekoon! Vanua en erikseen tikannut kiinni, saumuroin vaan reunat (tilkkukappale, vanu ja taustakangas) yhteen ja sitten lopuksi kanttasin. Täytyy katsoa, pysyykö tämä käytössä hyvänä. Sellainen vaihtoehto kävi mielessä, että tuostahan voisi pari-kolme tilkkua ommella vaikka suoralla ompeleella ympäri, alalankana taustakankaan värinen lanka. Sitten ainakin vanu pysyy paikoillaan.

      Poista
  3. Ihana! Jos piäniä kankaanpaloja piisaa, noitahan vois tehdä pari myyntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juuuuu, mulla on hirmuinen pino tilkkuja saksittuna ja tarkoitus on tehdä näitä enemmänkin jossain vaiheessa!

      Poista
  4. Ihania, olisipa aika hieno vaikka lastenhuoneen lattiatyynyn päälliseksi.

    VastaaPoista
  5. Aivan mielettömän kaunis <3 Ihanaa viikonloppua sinulle myös :)

    VastaaPoista
  6. Uiuiui, ihana peitto! Just eilen mietin, että tälläinen täytyy joskus hamassa tulevaisuudessa tehdä, jotta jää muisto ihanimmista kankaista. Ihan niinku palapeittoja ei täällä olisi jo tarpeeksi. ;)

    VastaaPoista
  7. Onpa aivan hirmu peitto. Superihana suorastaan! Itsekin tuossa leikkelin justiinsa tilkkuja vauvan peittoa varten. Mulla siitä tulee trikoinen.

    VastaaPoista
  8. Sammaa miätin ku Maija. Et varmaan kelpais muillekki noin söötti peitto. Kelpaa vauvan kölliä. :)

    VastaaPoista
  9. Todella kaunis peitto! Kyllä vaavin kelpaa siinä kölliä :)

    VastaaPoista
  10. Oih, kiitos kivoista kommenteista :) Itsekkin tykkään peitosta kovin. Ja pian se pääsee ihan oikeaan käyttöön, iiiik!!

    VastaaPoista