keskiviikko 31. joulukuuta 2014

2014

  
Viime vuodesta on päällimmäisenä hyvin kiitollinen fiilis; mukavia asioita tapahtui meidän perheelle. Tärkeimpänä tietysti pikku-Inkeri, joka keväällä saapui meidän arkeamme sulostuttamaan! 


Vauvantuoksun lomassa on ehditty paljon kaikkea kivaa; leipoa, näperellä, ommella, askarrella, kaikkea kivaa yhdessä puuhailla.. 
Aikalailla sellaista perinteista lapsiperheen arkea on vietetty.


Arjen lisäksi tänä vuonna elämäämme on mahtunut paljon juhlaa! 
Vauvan nimijuhlat, ystävien häät, äidin 50-vuotisjuhlat.. kaiken lisäksi tietysti lasten synttärit, halloween-bileet ja muut kissanristiäiset :) 
Ihanaa juhlahumua! 



Lomailimme Kroatiassa.
Puuhasteltiin kotona, tehtiin herkkuja. 
Lapset kasvaa hurjaa vauhtia, joten uusia vaatekertoja sai ommella ahkerasti.


Otava on jo 4, Helmiina 3. 
Hassua, miten nopeasti aika menee! Tämäkin vuosi hurahti hurjaa vauhtia. Mutta silti kun tässä tapahtumia kertailee, huomaa, miten paljon asioita vuoteen kuitenkin mahtui <3 


Toivotaan tästä uudesta vuodestaa ihanaa, mukavaa, herkullista, idearikasta, onnellista (ja kaikkia ihania asioita)!! Meillä, Melutalossa, on ainakin suunnitelmissa melko isojakin juttuja. Katsotaan mitkä toteutuu. Jännää :)

1 kommentti: