tiistai 29. lokakuuta 2013

Leiriviikonloppu


Minä oon niin onnellinen kun saan kuulua facebookissa oman alueen ompelijoitten ryhmään. 
Se ryhmä on kyllä ihan korvaamaton! Apua saa, oli kyse sitten surkeesta tikistä, värjäytyneistä kankaista, lasten räkätaudista tai ikkunoitten pesussa :D Ryhmässä on tosi rempseä ja mukava meininki. 
Yhteen ryhmän yhteiseen tapahtumaan oon jo päässytkin osallistumaan, mutta viime viikonloppuna oli kyllä jotain ihan mahtavaa. Nimittäin koko viikonlopun kestävä ompeluleiri, Alavieskassa.


30 ompeluun ja kankaisiin hurahtanutta naista kokoontui ompelemaan ja viettämään muutenkin mukavaa viikonloppua. 
Oli tosi kivaa saada kasvot monelle virtuaaliselle ompeluystävälle ja nähdä erilaisia tapoja tehdä. 

  
Naurua ei tältä viikonlopulta puuttunut, mutta tuli kyllä yllättävän paljon keskityttyä myös siihen olennaiseen. Ompelutunteja kertyi varmaan kolmisenkymmentä ja paljon valmistui kaikkea kivaa. 
Ompelun lisäksi syötiin hyvin, saunottiin ja pidettiin pieniä työpajoja. 

Ja alla näkyvä kello kyllä killuuttikin!! Nää naiset ompeli viikonlopun aikana yli 500 valmista vaatetta, tms. 
Minusta aika mahtavaa!


Esittelenpä joitain ompeluksiani tässä: 



Lainalle olin luvannut oman jumpsuitin, kun on sovitellut isoveljen haalaria ja halunnut itselleen samanlaisen. 
Mulla ei ollutkaan kaavaa tähän, niin saksin sen vähän summassa ja jännitin viimeiseen asti, miten onnistuu. Mutta haalarista tuli just sopiva ja ai että typy tykkää!

Ja hupparinkin neitonen sai. 






Tuure sai kans hupparin ja useamman puseron. 



Kehyskukkaroita tein monen vuoden tauon jälkeen ja se oli kyllä koukuttavaa puuhaa. Näitä tulee varmasti syntymään vielä lisää :) 


Itsellenikin ompelin uusia mekkoja. Kaikkiin näihin tuli nyt tuollainen pussihelma, kun siihen kamalasti ihastuin. 
Ylempi on tehty Pehemiän Sammalpolku-trikoosta. Resorit on sinapin keltaiset ja tein vielä tuollaisen nappilistan eteen.
Verson puodin Paratiisin puutarha-froteesta mekko pussihelmalla. Siis kääääk, että näistä tulee lemppareita!


Pikkusiskolle tein tunikan Pehemiän Aalto-neuloksesta. Tai minä sanon kyllä piparkakku-neuloksesta, kun nään tuon ennemminkin sellasena piparkakku-reunana, siks käännänkin tuon kankaan "väärinpäin".


Mutta entä tää kettu!!! Aivan ihana. Materiaalina joustofrotee, minun suosikki.
Iloinen kettuliini on kahden meidän ompeluryhmäläisen naisen perustama yritys ja tämä on heidän ensimmäinen oma kangas. Sain tätä kangasta leirille ja heti piti pistää pyykkikoneeseen, että pääsi ompelemaan. 
Iso kaulus ja pussihelma: lempimekko!


Tässä kuvassa suurin osa mun leiriompeluksista. Jotain leggingsejä, pipoja, bokserit, jne.. puuttuu kuvasta.


Ja tuommoinen pikku-ihanuus piti ommella odottamaan tulevaa perheenlisäystä ;)


Tuottoisa, iloinen ja rentouttava ompeluviikonloppu kaikenkaikkiaan! 

torstai 24. lokakuuta 2013

Suklaan ystäville.

Kirjoittelenpa muutaman pienen reseptin suklaisten herkkujen ystäville. :) 
Toivottavasti näistä vinkeistä on apua ja kysykää ihmeessä, jos jokin asia askarruttaa!

Ensiksi uusin "oivallukseni": Piparkakkutryffelit
Nämä on niin herkullisia ja melko helppojakin tehdä. Muutaman kerran olen näitä tehnyt nyt syksyn aikana tarjottavaksi juhliin tai muuten vaan kahvin kanssa jälkkäriksi. 
Resepti löytyy viimeisestä kuvasta.





Nämä pikkuherkut sopii hyvin vaikka pikkujouluihin. Tai muuten vaan glögin kanssa naposteltavaksi! 


Sitten ajattelin jakaa teidän kanssa minun suosikki-kakuntäytteen reseptin. 
Niin ikään tämäkin on kovin suklainen, makea ja herkullinen! Minun kaltainen suklaafani tykkää, että koko kakku on täytetty tällä, mutta halutessaan voi raikastaa kakun makua ja tehdä yhteen kerrokseen vaikka jonkun marja/hedelmämoussen. 


Tarvitset: 
200g suklaata (tummaa tai vaaleaa, oman maun mukaan)
2dl kuohukermaa
2rkl vaaleaa siirappia
75g voita

-Kerma, siirappi ja voi kuumennetaan kattilassa. 
-Lisätään suklaa pieneksi paloiteltuna. 
-Sekoitellaan keskilämmöllä kunnes seos on tasaista. Seos ei saa kiehua. 
-Tämän jälkeen annetaan jäähtyä jääkaapissa kunnolla. 
-Sitten täyte on valmista käytettäväksi. Itse tykkään kuitenkin vielä sähkövatkaimella vatkata massasta vähän kiinteämmän ja kuohkeamman. 

Nam! Tämä on todella herkullinen täyte kakkuun. Pohjaksi sopii niin suklainen kakkupohja kuin vaaleakin. 


Herkullista viikonloppua! 
Tämä rouva pakkaa kamppeet (niitä todellakin on aika valtavasti) ja lähtee viikonlopuksi reissuun. 
Ihan yksin! Tai no ei siis ihan yksin, koska seuranani on 30 muuta ompelevaa naista. Luvassa siis ompeluleiri ja ai että mää oon innoissani :) Luvassa toivottavasti paljon valmistuneita ompeluksia, rentoutumista ja naurunremakkaa. 

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Laina Lanttu, 2 vuotta!


Meijän typykkä, tomera emäntä, Laina täytti tänään 2 vuotta. Ja voi mahoton, sitähän pitää juhlia. 
Minä, joka rakastan juhlia ja niitten järjestelyä, nautin kun saan höösätä, leipoa ja puuhailla juhlavalmisteluja. Lasten synttärit on vielä niin ihania, saa hemmotella niitä ihan tosissaan! 

Meidän juhlinta alkoi heti aamulla kun herätettiin typy laulamalla ja lahjomalla. 
Paketista paljaistui tällainen Disney Animator-nukke. Oon pitkään haaveillut tällaista Lainalle ja nyt sitten päätettiin hankkia. Sitten olikin hankalaa valita, mikä hahmo, mutta päädyttiin lopulta tuohon suloiseen Jasmineen. Oon nähnyt blogeissa paljon näille ommeltuja vaatteita, joten sekin oli osasyynä nuken hankintaan. Myöhemmin voi sitten tuhota pikkutilkkuja ompelemalle nukellekin ihanuuksia. 


Pitihän sitä heti testata ommella jotain nukelle ja samalla myös Lainalle. Nimittäin samistelumekot synttäripäivälle. Pitkään oli muhinut idea jonkin retrokankaan ja joustavan yhdistämisestä tällaiseen mekkoon. Tutkailin retrokankaiden hyllyä ja päädyin lopulta tuohon kukkakankaaseen, joka aiemmin on verhokappana toiminut. Yläosa Verson puodin Paratiisin puutarha-joustista, resorit Pehemiältä, koristenauha ja pitsit paikallisesta kangaskaupasta. 


Minä tykkään kyllä, että näistä tuli kovin suloiset :) 
Ihanat inkkaritypyt!




Sittenpä vähän tätä herkkupuolta :) 
Halusin kamalasti kokeilla topsy turvey-kakkua, eli suomalaisittain vinokakkua. 
Mulla oli tähän kakkuun eräs esikuva, mutta sitä kuvaa en kehtaa täällä näyttää koska ei tämä nyt ihan samassa sarjassa paini. 
Mutta ihan tyytyväinen olen kyllä tähän. Päällinen ja koristeet on sokerimassaa, suklaarakeita ja voikreemiä. Vähän piti hifistellä ja testata tollaista kultasprayta. 
Kakkupohjana on mehevä suklaapohja ja täytteenä super-herkku-suklaatäyte ja mansikkamousse. 



Lohivoileipäkakkua myös tarjoillaan. Se on mun suurta herkkua! 
Aattelinkin kohta käydä kellarista kipaisemassa palan sitä itselleni :)




Kyllä meillä oli niin suloinen ja reipas synttärisankari! 
Jännittävä hetki oli kun kakku kannettiin pöytään ja synttärilaulua laulettiin :) 
Laina oli ihan ihmeissään! Ja kynttilöiden puhaltaminenkin sujui niin mallikkaasti. 



Tällainen minibuffet oli makeista herkuista. 
Tarjolla: 
-piparkakkutryffelit
-vadelma-valkosuklaamacaronit
-sitruuna-inkiväärimuffinssit
-kurpitsa-pecanpähkinäpullaruudut


Suolaisia herkkuja voileipäkakun lisäksi oli: 
-aurajuusto-kanapiirakka
-kinkku-jauhelihapitsat
-tomaatti-vuohenjuustopitsat



Ja voi miten ihania lahjoja typy sai. 
Kyllä näistä riemua riittää pitkäksi aikaa! 



Ihana juhlapäivä takana! 
Päivänsankari nukahti yöunille melko nopeasti ja varmasti hymy huulilla. 

perjantai 18. lokakuuta 2013

Avoimet ovet

 Avoimien ovien päivää vietettiin taas keskiviikkona Melutalossa. Tasaisesti riittii hulinaa koko päivälle. 
Mulla on ollut keskiviikosta asti suupielet korvissa kun oli niin mukava päivä. 
Aina välillä sitä on jotain sen tyyppisiä ajatuksia kuin "Mitä mää nyt tämmösiä teen.." "eihän nää nyt ketään kiinosta" ja "miks mää näitä myyntitapahtumia pidän kun en oo oikeen mitään kerinnyt tekemäänkään.."
Noh, sitten kun alan levitellä tuotteita esille, huomaan aina että ohhoh, oonhan mää jotain taas saanut aikaiseks. Ja sitten vielä lisäks kun asiakkaat innostuu niistä tuotteista ja haluaa jotain ittelleen ostaa tai tilata jonkun tuotteen. Siis voi pojat! Sitä fiilistä ei voi ees kuvailla, niiiiiiin siistiä! 

Aattelin sillon keskiviikkona, että apua tää päivä menee niin pieleen. Nuhanen, kiukkunen pikkuneiti nimittäin herätti klo 4:17 ja se herätys olis semmonen, että neitin yövaippa oli falskannut, meidän sänkyyn, tyynyille, lakanalle. Joten semmonen aika salama-pomppaus ylös ja petivaatteet pesuun. Itekkin huomasin olevani flunssainen ja olo oli melko kurja. Ja eihän sitä tosiaan sitten enää nukuttu. 
Mutta ei muutaku kahvia koneeseen ja uuniin tulet, päivä lähtikin yllättävän leppoisasti käyntiin. Ja kyllä minä mielestäni jaksoin asiakkaita palvella hymyssä suin sinne iltakahdeksaan asti. 
Aamupäivällä leivoin vielä tarjottavat valmiiksi ja viimeistelin viimeisiä tuotteita. 



Lasten leggareita innostuin alkuviikosta vielä tekemään. Ja n. 50 kappaletta niitä syntyikin. 
Kokoja 68-122cm. 
Jos sitten jatkais isompiin kokoihin ja tekis vielä aikuisillekin näitä ihanuuksia :) 



Yläkuvassa huivit järjestyksessä.
Ja alakuvassa joustofroteet ja velourit odottaa pääsyään vaatteiksi. 




Näkymiä työpöydälle.



Valmiita vaatteita löytyy niin lapsille kuin aikuisillekin. 
Tytöille ja pojille. Naisille ja miehille.





Jotain pientä tarjottavaa on aina kiva laittaa. 
Tällä kertaa se oli Puoloffee-torttu; muropohja, kondensoidusta maidosta keitetty kinuski, kermavaahtoa ja puolukoita. Yksinkertaista mutta oikein maukasta. 
Suolaisena oli itse leivottu yrttipatonki, ruischipsit ja aurinkokuivattu tomaatti-basilikalevite. 
Tarjottavat teki hyvin kauppansa eikä ylimääräistä juurikaan jäänyt. 


Valtavan suuret kiitokset kaikille kävijöille. Vielä yksi myynti-ilta tulossa ennen joulua. :) 
Lisäksi pari kivaa myyntitapahtumaa!

Se olis viikonloppu edessä. Pitäkää kivvaa!