tiistai 29. joulukuuta 2015

Pakkaspäivän aurinko


Pakkaspäivän aurinko innoitti suursiivoukseen ja kodin kuvailuun. Toki tämä lyhyt valoisan aika tarkoitti sitä, että hämärä jo hiippaili ennen kuin ehdin kameran esille ottaa. 




Syksyn aikana meidän koti on kokenut aika paljon muutoksia; osa suurempia osa pienempiä.
Isoimpana niistä meidän olkkarin remontti. 
Entisen olkkarin ja työhuoneeni väliltä siis purettiin seinä. Tämä muutos meillä oli haaveena pitkään ja tarkoitus toteuttaa vasta kun talon laajennus on tehty. 
Nyt kun löysin liiketilan itselleni ja näin ollen työhuoneen paikka "vapautui", päätettiin tehdä seinän purku tässä vaiheessa. Ja ihan hirmuisen tyytyväisiä ollaan oltu; paras muutos meidän kodissa tähän mennessä. 


Saatiin oma erillinen ruokailutila ja olkkarille myös oma tila. 
Meillä on usein juhlia tai perhettä sekä ystäviä muuten vain syömässä ja kahvittelemassa, joten meidän pieni ruokapöytä tuntui todella ahtaalta. Ihanin juttu ehkä olikin saada suuri pöytä, jonka ääreen mahtuu paljon ihmisiä. 220cm pitkä pöytä ja penkit tilattiin paikallisen kalustetalon kautta. 
(Nyt hoksasin, että koko pöytä ei näy näissä kuvissa ;D Joten jospa pian taas uutta kirjoitusta olisi luvassa)


Lisäksi vihdoin oli tilaa hankkia kunnon sohvat. Ja yllättävän helposti löytyikin täydelliset sohvat. Kriteereitä oli mm, riittävän korkeat jalat, jotta imurointi ja kadonneiden lelujen metsästys on helpompaa, kiva väri sekä siro, persoonallinen muoto. Nämä on tilattu nettikaupan kautta ja viimeiseen asti pitikin jännittää, että millaiset sieltä tulee kun ei päässyt livenä katsastamaan. Sohvat oli tosi edulliset ja silläkin jännättiin, että minkähänlaiset rimpulat ovat. Noh, eiväthän nämä kyllä tukevimmat mahdolliset ole. Mutta ajateltiin laittaa kulmaraudat vielä jalkoihin, joten eiköhän asia sillä korjaannu. Kovin tyytyväisiä näihinkin ollaan!
Tuo kahden istuttava pikkusohva on mulle ihan täydellinen leffasohva. Nyt minä päätänkin vähentää iltatöitä ihan reilusti, jotta jää aikaa nauttia tästä kotipesästä.


Päätyseinä tapetoitiin Rebel Walls-malliston Wall Garden-tapetilla ja tällä saatiinkin korostettua vanhan talon fiilistä. Tuo oli kyllä ihan nappivalinta! 
Ja pitikin taas mennä selaisemaan Rebell Wallsin tapetteja... kääääk, tahtoo lisää! 
Noh, onneksi ensi vuonna pääsee taas sisustamaan monta huonetta ;)
On noissa kyllä paljon sellaisiakin tapetteja, joista en niin innostu. Esim jotkut kaupunkimaisemat, graffitit, tms ei oo mun juttu. 


Tavarat ja huonekalut vähän vielä hakee paikkojaan, mutta nyt on kyllä semmonen olo, että nyt tämä on niinkuin pitääkin. Meillä on tilaa touhuta ja hääräillä!
Joulun aikana saatiinkiin monta kertaa jo talo täyteen kivoja tyyppejä ja uuden vuoden juhlatkin pian lähestyy. 


Tämä mahtava vitriini oli edullinen löytö fb-kirpparilta. Onneksi sille löytyi säilytyspaikka siihen saakka kunnes se tänne meille mahtui. Appiukko ahkeroi siihen uuden maalipinann ja uudet vetimet kruunaa kokonaisuuden. 
Se on ihan kuin tuohon tehty!

torstai 10. joulukuuta 2015

Himmelimobile


Sain Kotopirkkojen kautta kivan pillihimmeli-yhteistyön Happy Mondaylta
Happy Monday on superkiva nettikauppa; olen asioinut siellä useita kertoja ennen tätäkin. Valikoima on pullollaan toinen toistaan ihanampia juttuja askarteluun, leivontaan, jne.. 


Himmeleitä innostuin tekemään mustista ohuista juomapilleistä jo viime syksynä ja se touhu vei kyllä heti mennessään. 
Heti kun kuulin tästä yhteistyöstä, mieleeni tuli valkoinen himmeli ja se, että haluaisin tehdä sen lahjaksi ystävälleni ja hänen vastasyntyneelle vauvalle. 


Ja jotta himmelissa olisi jotain persoonallisuutta ja jujua, päätin käyttää siihen rohkeasti värikkäitä helmiä. Lopuksi lisäsin alas kuvioleikkurilla ruusupapereista leikatut koristeet sekä timantit. 


Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Happy Mondayn kautta ja pillit löydät täältä.

Ihanaa jouluista viikonloppua kaikille! 
Haluaisin ehtiä pian tehdä ihan ikioman postauksen mun putiikista, joka on ihanaihanaihana! :)

perjantai 13. marraskuuta 2015

Tähtien tuiketta

Paperitähtien taittelu vei minut mennessään jo viime syksynä. 
Se on niin mukavaa ja koukuttavaa puuhaa. Erilaisia kuviopapereita ja tapetteja on tullut hamstrattua jo usean vuoden ajan ja näihin tähtiin onkin ihanaa valita erilaisia yhdistelmiä. 
Näitä tähtiä minulla roikkuu esillä ihan ympäri vuoden, mutta nyt innostuin tekemään myös jouluisampia tähtiä, jotka onkin sitten erityisesti loppuvuoden koristeita. 

Kuvasin tähtien taittelua vaihe vaiheelta, joten jos innostut, niin tässäpä ohjeet tähtien taitteluun. 
Paperin/tapetin lisäksi tarvitset kaksipuolista teippiä (tai valokuvatarraa), liimaa, viivottimen, kynän sekä ripustusnarua. 


Aluksi tarvitset siis kaksi neliön muotoista paperia, tähän tähteen käytin n. 8x8cm kokoiset arkit. 
Paras materiaali minun mielestä on napakka, mutta ei kuitenkaan liian paksu, paperi, joka taittuu nätisti eikä taitteen kohdata paperi "murene". Tapetti sopii myös hyvin, mutta jos pinta on liukkaampi niin kaksipuoleinen teippi ei välttämättä tartu ja sitten saakin tahmata sormet liimaan ;)

Aluksi paperit taitetaan nurkasta nurkkaan kaksi kertaa. Ja sitten vielä vaakasunnassa molemmin puolin. Tulee siis yhteensä 4 taitetta yhteen paperiin. 
Taitteet kannattaa tehdä terävästi ja painaa vaikka kynnellä, näin lopussa saa paremin kolmiulotteisen muodon. 


Kun molemmissa papereissa on taitteet, mitataan paperin keskikohdan ja sivun puoliväli. Tämä tehdään siis neljälle suoralle sivulla ja sen jälkeen leikataan puolivälimerkkiin asti. 


Kun olet leikannut neljä halkiota paperiin, on aika rueta taittelemaan sakaroita. Ensin taitetaan toiset puolet. Aivan halkion pohjasta sakaran kärkeen saakka. Sen jälkeen taitetaan toinen puoli päälle.


Seuraavaksi toiseen sakaran osaan liimataan joko kaksipuoleiset teipit tai liima. Itse käytän usein molempia. Teippi on kiva siitä syystä, että se tarttuu heti eikä sakaroita tarvitse pitää kiinni ja odottaa kuivumista. Tilkkanen pikaliimaa varmistaa kuitenkin sen, ettei sakara myöhemmin rupea repsottamaan auki. 
Sakaran toinen "läppä" painetaan kiinni teipattuun osaan. Tässä täytyy katsoa, että reunat tulee tasaisesti yhteen, näin tähden keskikohta nousee ja tähdestä tulee kolmiulotteinen.


Nyt kun molemmat puolet on valmiina, laitetaan ripustusnarua varten nokare liimaa yhteen nurkkaan sekä lisäksi pienet liimanokareet jokaisen sakaran alanurkkiin (yhteensä 8 nurkkaan). Tämän jälkeen tähden osat painetaan vastakkain. Itse käytän aina askarteluissa Repair Extreme-liimaa. Se tarttuu aika nopeasti eikä osia tarvitse kauaa painaa. 


Olen tehnyt näitä tähtiä ihan minikokoisia sekä myös isompia, n. 50cm halkaisijalla. Ja yksittäisten koristeiden lisäksi olen tehnyt pitkiä tähtinauhoja. 


Minulla on puodilla myynnissä aivan super-ihania kotimaisten suunnitelijoiden postikortteja, joten tänä vuonna uskon skippaavani joulukorttiaskartelut. 
Innostuin kuitenkin kokeilemaan, miten nämä paperitähdet toimisi kortissa ja askartelin yhden.


Taittelin vaan toisen puolikkaan ja alle leikkasin erilaisesta paperista alaosan. 
Tuli kyllä aika söpö <3 


Tähden taittelu voi kuulostaa ja tuntua monimutkaiselta, mutta kun yhden olet tehnyt niin se alkaa sujua jo aivan itsestään. 
Toivottavasti ohjeesta on iloa! Ja jos hoksaat jotain korjattavaa tai puutoksia ohjeessa, niin ota ihmeessä yhteyttä.

Ei muutakuin kuppi kuumaa glögiä ja ihania askarteluhetkiä :)

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Astiakaapin uusi ilme


Minä olen ihan hullaantunut erilaisiin kuviopapereihin ja tapetteihin. Niillä saa helposti tuunailtua, koristeltua ja askarreltua. 
Minulta löytyykin ihan mukava kokoelma näitä ja aina löytyy sopiva joka tarpeeseen :) 
Yksi päivä satuin löytämään tuon astiakaapin oviin tarkoitetut vanerit. Ne on odotellut inspistä siitä saakka kun kaappi kunnostettiin. 
Meillä löytyykin pönttöuunin vierestä pieni seinänpätkä tapetoituna tuolla suloisella Pip Studion tapetilla, joten valitsin kaapin oviin saman tapetin. 
Ja lopptulokseen olen ihastunut ja tyytyväinen! 


Paperitähtien taitteluun hurahdin jo viime syksynä ja jatkoa seuraa ;)




Toivon inspiraatiota ja energiaa uuteen viikkoosi! 

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Liitutaulut



Viime syksynä hurahdin näihin liitutauluihin niin että tein niitä joululahjoiksi ja tein joulukortitkin samalla tyylillä. Myös keittiön yhden kaapinoven päällystin liitutaulutarralla ja siihen on ihana taiteilla aina jotain kivaa :) 


Nyt olen ostellut kirppareilta lisää näitä tarjottimia ja tehnyt liitutauluja myyntiin joulun myyjäisiin ja tapahtumiin. Nämä on niin söpöjä, että tekis kyllä mieli ripustaa kaikki vaan omille seinille! 

Jos innostutte itse tekemään, niin nämä on kyllä ihan tosi helppoja tehdä. Liitutaulutarrasta vaan leikataan sopiva pala ja liimataan tarjottimeen. Olen porannut sivuille reiät ripustusnarulle ja itse olen käyttänyt tuollaista juuttinarua, se sopii kivasti. 


Ja minun mielestä liitutaulutussilla saa parhaan ja tarkimman lopputuloksen. Niitä saa tilattua mm. Teippitarhan nettikaupasta. Samoin liitutaulutarraa saa sieltä. 
Viime vuonna tekemät liitutaulut maalasin liitutaulumaalilla, mutta minusta se pinta jäi ikävän rosoiseki, eikä siihen saanut piirettyä kovin tarkkaa jälkeä. Ja itse maalatulle liitutaululle ei voi käyttää näitä tusseja. 

Launtaina on Pyhäjärvellä Kukka Marleenassa Kotoilu-päivä, jossa myös minä olen mukana. Minulla on siellä myynnissä mm. näitä liitutauluja, kestorättejä, koristetyynyjä, pompulahuiveja, Ninnimoi Designin postikortteja.. 
Lisäksi siellä on mahdollista kokeilla naruamppelin tekoa sekä paperitähtien taittelua. Myös arvontaa ja kahvitarjoilua on, joten kannattaa poiketa! :) 

perjantai 25. syyskuuta 2015

Vinttikamarin kukkaloistoa


Vihdoin viimein löysin vintin alkoveihin uudet verhot. Olen jo muutaman vuoden metsästänyt jotain täydellisen nättiä kangasta, joka sopii vintin tunnelmaan ja muuhun sisustukseen. En halunnut mitään tylsää kuosia tai liian hillittyjä värejä, mutta myöskään liian räikeät värit ja kuosit ei tuohon sovi. 


Viime viikonloppuna bongasin Turun Eurokankaassa tämän mielettömän ihanan kankaan ja tiesin heti, että tämän tahdon meidän vinttiin. Pelotti vähän vilkuilla hintalappuun, koska tähän tarvitsee kuitenkin viitisen metriä kangasta.. Mutta mitäh!!? Tää kangas maksoi jotain 6€/metri, en voi käsittää miten niin halpaa kangasta voi edes olla ja vieläpä näin nättiä. Lisäksi kun ostin pakan lopun, sain vielä vähän alennusta. Joten tämän osto ei kyllä kirpaissut yhtään. 


Aivan ihanat on nämä! Rakastan tuota vinttikamaria yli kaiken. Ja vieläpä aika iloiseksi minut tekee se, että tästä kamarista on tuleva mun työhuone <3 Ehkä vasta joskus ensi vuonna, mutta sitä odotellessa! 


keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Kakuttaa

Ompelun ja käsitöiden lisäksi yksi rakas harrastukseni on ollut jo monen vuoden ajan leipominen. Omien juhlien lisäksi olen tutuillekkin silloin tällöin tilauksesta leiponut.
Ja kun on tällaista haaveilevaista sorttia, niin yksi haave on myös ollut oma kahvila, leipomo, tms.. 
Yrityssuunnitelmia tulee tehtyä koko ajan ja miettii, mikä olisi se konsepti, joka olisi myös toimiva sekä mieluinen itselle. 

Olenkin nyt antanut ajatusten lentää ja suunnitellut, että voisin Melutalon ohella pitää pientä kotileipomoa. Tietysti tämä vaatii vielä paljon monenmoisien asioiden selvittelyä. 
Olen tietenkin aloittanut tärkeimmästä eli kakkumakujen suunnitelusta ;D 
Ajattelin, että minulla olisi tarjota valmiita vaihtoehtoja. Ehkäpä viittä erilaista kakkua, kuppikakkuja, macaroneja. Ehkä lisäksi jotain suolaista. 
On ollut todella hauskaa suunnitella erilaisia makuyhdistelmiä ja erilaisia koristeluideoita. 
Kaksi makua sekä kakkuihin ja kuppikakkuihin on jo valmiina! 


Raikkaat sitruuna-inkiväärikuppikakut maistuvat myös niille, jotka eivät ole aivan imellyksien ystäviä. Tai kiva kaveri myös jollekkin makealle, tuhdille kakulle. 



Fazerina-kakku nousi minun omaksi suosikiksi näistä. Suklaa ja appelsiini on oiva makupari. Suklaisen kakkupohjan välissä sekä kakun kuorrutteena on suklaa-appelsiinimousse. Päällä tummasuklaa-ganache sekä mokkasuklaakupolit. 




 Eikun hitsi mun täytyy perua tuo äskeinen suosikki... koska tämähän se oli!
Suolakinuski kuulostaa jotenkin kamalalta, joten mun mielestä näiden nimi pitää olla 
Salted Caramel-kuppikakut :) 
Suklaisessa kakussa on reilun kokoisia valkosuklaapaloja ja päällä aivan mielettömän ihana, kevyesti suolalla maustettu karamellikuorrute. Nam! 



Eikä tämäkään kakkunen maussa häviä noille edeltäjille. 
Kyseessä siis melko perinteinen porkkanakakku muutamilla pienillä muutoksilla niin taikinassa kuin kuorrutuksessakin. 
Tämä on sellainen kakku, joka toimii aina! Slurps! 


Onneksi mulla on lähipiirissä paljon innokkaita makuraatilaisia, niin saan maistajia tulevillekkin kakkukokeiluille! 
Ihanaa olis jos tätä tilausleipomoakin pääsisi kokeilemaan. Yritän pysyä avoimena kaikille suunnitelmille ja lähteä rohkeasti kokeilemaan uusia juttuja. Ei voi tietää jos ei kokeile! 

Herkullista loppuviikkoa kaikille! 

maanantai 31. elokuuta 2015

Babushka Roses


Hei vaan kaikille! Toivottavasti olette vielä messissä vaikka täällä on laiskoteltu bloggauksesta koko kesä. Muuten ei ole kyllä päässyt laiskottelemaan, koska monenlaista puuhaa on riittänyt.
Mutta ihana kesä alkaa olla takana päin ja nyt innolla ja energiaa pursuillen kohti syksyä.

Rikotaanpas tämä koko kesän mittainen blogihiljaisuus kuvapainotteisesti :)
Pehemiän Babushka Rosesista on ilmestynyt taas muutama uusi väri ja jaksan olla tästä kuosista aina vaan yhtä innostunut. 
Pussihelmaisia mekkoja olen valmistamassa 12.9. järjestettäville Elomarkkinoille. 
Sain ystäväni Anan ja Mirellan mukaan malliksi ja eilen kuvattiin tuotekuvia ruusumekkosista. :)






Nyt kesän nautiskelujen jälkeen alkaa arki rullaamaan. Minun kalenterissa on 11 tuntia jumppien ohjausta viikossa, joten ompelutahti saattaa hieman hiipua. Mutta eihän sitä koskaan tiedä ;) 
Suuren suuria remonttisuunnitelmia on myös, joten remppajuttujakin voi olla syksyn aikana tulossa.

Iloista maanantaita!

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Juhannustaikaa


Meidän juhannusjuhlat oli perinteiset; perheen kesken rannalla, grillattiin ja saunottiin rantasaunassa. Poltettiin kokko ja illan kruunasi nokipannukahvit kera herkkujen. 
Mitenkähän sitä osaisi enää muunlaista juhannusta viettääkään :) 

Grillissä paistui perunavartaita, naudan pihvejä ja muurikkapannulla paistettiin kana-quesadilloja. 
Kylkeen silliä, coleslawta, vihersalaattia ja savulohta. 





Jälkkärille tein superihanana suklaa-juustokakun, jonka resepti löytyy täältä. Suosittelen lämpimästi; ihanan suklainen ja täyteläinen, olematta kuitenkaan liian makea. 
Lisäksi tein marjatartaletteja vanilja-valkosuklaavaahdolla. 


Juhannustunnelmat jo takanapäin ja täällä parhaillaan valmistaudutaan 5vee-synttäreiden toiseen osaan. Huomenna talo täyttyy sukulaisista, kummeista ja ystävistä. Kivaa tulee :)