Viime syksynä hurahdin näihin liitutauluihin niin että tein niitä joululahjoiksi ja tein joulukortitkin samalla tyylillä. Myös keittiön yhden kaapinoven päällystin liitutaulutarralla ja siihen on ihana taiteilla aina jotain kivaa :)
Nyt olen ostellut kirppareilta lisää näitä tarjottimia ja tehnyt liitutauluja myyntiin joulun myyjäisiin ja tapahtumiin. Nämä on niin söpöjä, että tekis kyllä mieli ripustaa kaikki vaan omille seinille!
Jos innostutte itse tekemään, niin nämä on kyllä ihan tosi helppoja tehdä. Liitutaulutarrasta vaan leikataan sopiva pala ja liimataan tarjottimeen. Olen porannut sivuille reiät ripustusnarulle ja itse olen käyttänyt tuollaista juuttinarua, se sopii kivasti.
Ja minun mielestä liitutaulutussilla saa parhaan ja tarkimman lopputuloksen. Niitä saa tilattua mm. Teippitarhan nettikaupasta. Samoin liitutaulutarraa saa sieltä.
Viime vuonna tekemät liitutaulut maalasin liitutaulumaalilla, mutta minusta se pinta jäi ikävän rosoiseki, eikä siihen saanut piirettyä kovin tarkkaa jälkeä. Ja itse maalatulle liitutaululle ei voi käyttää näitä tusseja.
Launtaina on Pyhäjärvellä Kukka Marleenassa Kotoilu-päivä, jossa myös minä olen mukana. Minulla on siellä myynnissä mm. näitä liitutauluja, kestorättejä, koristetyynyjä, pompulahuiveja, Ninnimoi Designin postikortteja..
Lisäksi siellä on mahdollista kokeilla naruamppelin tekoa sekä paperitähtien taittelua. Myös arvontaa ja kahvitarjoilua on, joten kannattaa poiketa! :)
Siis vau, niin yksinkertainen mutta hieno idea!!
VastaaPoistaUpeita!
VastaaPoistaNämä on kyllä ihania :) millainen tuo teippitarhan tussi on? Itselläni on joku liitutaulutussi, mutta jos teksti on yhtään pidempään taulussa, niin pyyhittäessä siitä jää hailakka jälki tauluun. Olen saanut oman liitutauluni tosi ruman näköiseksi sillä :/
VastaaPoistaJoo, ikävä kyllä noiden kanssa on käynyt ihan sama juttu :( mulla on nyt uusia, yhden toisen merkin tusseja, joten täytyy katsoa käyttäytyykö ne yhtään eri tavalla.
PoistaJoo, ikävä kyllä noiden kanssa on käynyt ihan sama juttu :( mulla on nyt uusia, yhden toisen merkin tusseja, joten täytyy katsoa käyttäytyykö ne yhtään eri tavalla.
PoistaUpeita! Loistava idea! Kiitos sivu vinkistä, täytyy laittaa muistiin jos tulisi itsekin joskus kokeiltua :)
VastaaPoistaIhania kerta kaikkiaan :) Liisa
VastaaPoistaNää on kyllä niiin kauniita. Liitutalulutarraa ja noita tarjottimia olisi valmiina kun sais vaan tuumasta toimeen. Mukavaa viikonloppua
VastaaPoista