Näytetään tekstit, joissa on tunniste jouluvalot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jouluvalot. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. joulukuuta 2015

Pakkaspäivän aurinko


Pakkaspäivän aurinko innoitti suursiivoukseen ja kodin kuvailuun. Toki tämä lyhyt valoisan aika tarkoitti sitä, että hämärä jo hiippaili ennen kuin ehdin kameran esille ottaa. 




Syksyn aikana meidän koti on kokenut aika paljon muutoksia; osa suurempia osa pienempiä.
Isoimpana niistä meidän olkkarin remontti. 
Entisen olkkarin ja työhuoneeni väliltä siis purettiin seinä. Tämä muutos meillä oli haaveena pitkään ja tarkoitus toteuttaa vasta kun talon laajennus on tehty. 
Nyt kun löysin liiketilan itselleni ja näin ollen työhuoneen paikka "vapautui", päätettiin tehdä seinän purku tässä vaiheessa. Ja ihan hirmuisen tyytyväisiä ollaan oltu; paras muutos meidän kodissa tähän mennessä. 


Saatiin oma erillinen ruokailutila ja olkkarille myös oma tila. 
Meillä on usein juhlia tai perhettä sekä ystäviä muuten vain syömässä ja kahvittelemassa, joten meidän pieni ruokapöytä tuntui todella ahtaalta. Ihanin juttu ehkä olikin saada suuri pöytä, jonka ääreen mahtuu paljon ihmisiä. 220cm pitkä pöytä ja penkit tilattiin paikallisen kalustetalon kautta. 
(Nyt hoksasin, että koko pöytä ei näy näissä kuvissa ;D Joten jospa pian taas uutta kirjoitusta olisi luvassa)


Lisäksi vihdoin oli tilaa hankkia kunnon sohvat. Ja yllättävän helposti löytyikin täydelliset sohvat. Kriteereitä oli mm, riittävän korkeat jalat, jotta imurointi ja kadonneiden lelujen metsästys on helpompaa, kiva väri sekä siro, persoonallinen muoto. Nämä on tilattu nettikaupan kautta ja viimeiseen asti pitikin jännittää, että millaiset sieltä tulee kun ei päässyt livenä katsastamaan. Sohvat oli tosi edulliset ja silläkin jännättiin, että minkähänlaiset rimpulat ovat. Noh, eiväthän nämä kyllä tukevimmat mahdolliset ole. Mutta ajateltiin laittaa kulmaraudat vielä jalkoihin, joten eiköhän asia sillä korjaannu. Kovin tyytyväisiä näihinkin ollaan!
Tuo kahden istuttava pikkusohva on mulle ihan täydellinen leffasohva. Nyt minä päätänkin vähentää iltatöitä ihan reilusti, jotta jää aikaa nauttia tästä kotipesästä.


Päätyseinä tapetoitiin Rebel Walls-malliston Wall Garden-tapetilla ja tällä saatiinkin korostettua vanhan talon fiilistä. Tuo oli kyllä ihan nappivalinta! 
Ja pitikin taas mennä selaisemaan Rebell Wallsin tapetteja... kääääk, tahtoo lisää! 
Noh, onneksi ensi vuonna pääsee taas sisustamaan monta huonetta ;)
On noissa kyllä paljon sellaisiakin tapetteja, joista en niin innostu. Esim jotkut kaupunkimaisemat, graffitit, tms ei oo mun juttu. 


Tavarat ja huonekalut vähän vielä hakee paikkojaan, mutta nyt on kyllä semmonen olo, että nyt tämä on niinkuin pitääkin. Meillä on tilaa touhuta ja hääräillä!
Joulun aikana saatiinkiin monta kertaa jo talo täyteen kivoja tyyppejä ja uuden vuoden juhlatkin pian lähestyy. 


Tämä mahtava vitriini oli edullinen löytö fb-kirpparilta. Onneksi sille löytyi säilytyspaikka siihen saakka kunnes se tänne meille mahtui. Appiukko ahkeroi siihen uuden maalipinann ja uudet vetimet kruunaa kokonaisuuden. 
Se on ihan kuin tuohon tehty!

tiistai 30. joulukuuta 2014

Perinteitä


Joulu hurahti ohi niinkuin joka vuosi, perinteisesti, nopeasti, ihanasti! 
Perinteet ryydittää kyllä tätä joulun aikaa niin vahvasti: 
- se tulee aina yhtä yllättäen, vaikka aloitankin valmistelun lokakuussa
-joululahjoja teen yleensä aina viimeisinä iltoina ennen aattoa
-aito kuusi kannetaan sisään aatonaatto-iltana, mikään muu aika ei sovi
-perinteisten jouluherkkujen lisäksi pöytään katetaan jotain uutta. Bataatti- ja punajuuri-aurajuustolaatikko on vakiinnuttaneet paikkansa meidän joulupöydässä. Tämän vuoden uutuus oli friteeratut muikut, pojan toiveesta
-aattoillan leffahetkeä viinin ja juustojen kera ei sovi unohtaa
-koko perhe ulkoilee aattoaamuna, sen jälkeen joulusauna. Lisäksi aikuisten saunavuoro illalla.
-jouluaterian jälkiruokana kuuluu olla mansikkajäädykettä

Tärkeintä on kuitenkin se, että kaikki ollaan yhdessä ja että kaikilla on mukavaa! 
Tämäkin joulu selvittiin ilman stressiä, ilman lahjavuoria, ilman kireitä pinnoja ja paniikkia joulusiivouksesta. 


Tein joululahjaksi mm. vaatteita; villahousuja, puseroita, boxereita.. heijastimia, sekä tuollaisia liitu/muistitauluja vanhoista peltitarjottimista. Löysin suloisia pieniä pyykkipoikia, joten tein narut, joihin voi ripustaa muistilappuja. Lisäksi tein erilaisia magneetteja. Näitä olikin mukava tehdä! Harmi vaan, että osaan tauluista liidun jälki ei tarttunut niin hyvin, joten oli vähän hankala kirjoittaa. 


Joulunpyhät sujui juuri niinkuin pitääkin; leffoja katsellen, konvehteja ja jouluruokaa vuorotellen syöden, mäenlaskussa.. Otava (pitkään olen pohtinut, millä nimellä lapsiani kutsuisin blogissa.. Etunimi tuntuu jotenkin liian tuttavalliselta ja joku "poju", "tyttö", tms taas tylsältä, joten päädyin käyttämään yhtä etunimistä) sai hartaasti toivomiaan pikku-legoja ja viihtyikin niiden parissa useita tunteja päivässä. Eikä into näytä vieläkään lopahtaneen! 





Meidän joulu on siis vahvasti perinteinen. Ei välttämättä se perinteinen suomalainen joulu (jos sellaista nyt on), vaan juuri se meidän perheen perinteinen. Jouluperinteet ainakin minulla juontaa pitkälti lapsuudesta ja ne on minulle hirmuisen tärkeitä. Toivottavasti jotkut perinteet säilyy tärkeänä myös meidän poikasten elämässä! 

Millainen teidän joulu on?

torstai 18. joulukuuta 2014

It's the Most Wonderful Time of the Year

  
Joulutohinoista pikainen moikka! :)







Jouluaattoon on enää alle viikko. Olis ollut mukavaa fiilistellä tätä kaikkea enemmän täällä blogin puolellakin, mutta ihanimman ajan lisäksi tämä on myös kiireisintä. Kolme pikku-tonttua pitää huolen, että touhua riittää. Mut hei, ihanaa on! Toivottavasti teilläkin :)

maanantai 30. joulukuuta 2013

Joulutunnelmaa kuvina

 Joulu tuli ja meni. Ihanaa oli! Saatiin viettää aikaa perheen, ystävien ja sukulaisten kanssa. Syödä hyvin ja paljon. Nauttia kiireettömästä olosta kotona.
Tässäpä meidän joulua kuvina: 


Ihan alkuun muutama kuva itsetehdyistä lahjoista, joita meidän tonttujen pajalta lähti :)
Mantelikrokanttia päätyi moneen pakettiin, aika imelän ihanaa. 
Vaatteita tuli ommeltua aika paljon; tunikoita, t-paitoja, boksereita, jne.. 



Useampi pipo lähti lämmittämään päitä kevätpakkasille (toivottavasti niitä on tulossa). Oli niin mukavaa tutkailla kangasvarastoja ja miettiä, mistä kukakin tykkäisi. Toivottavasti valinnat osui kohdilleen!
Muutamia ihan simppelin mallisia heijastimiakin askartelin. Se oli kyllä mukavaa puuhaa! Voisi vähän haasteellisempia mallejakin kokeilla. 


Merinovillaisia tuubihuiveja sekä kestorättejä lähti myös paketeihin :)



Tässä mamman muruset aatto-aamuna <3


Aamun ulkoilun ja joulusaunan jälkeen on aika aloittaa aterian valmistelut.


 Jouluateriahan se on aaton kohokohta! 
Meillä jouluruoka on aika perinteinen; kinkkua, graavilohta, silliä, salaatteja, herneitä, paistia (tänä vuonna kyyhkypaistia). Tänä vuonna tehtiin perunagratiinia ja se olikin tosi helppo vaihtoehto, tein pieniin uunivuokiin, joten oli kätevää lämmittää uunissa laatikoiden kanssa aina joka ruualle. 
Laatikoina meillä oli bataatti-, punajuuri-homejuusto- ja maksalaatikot. Ja oli kyllä toimiva combo! Ensi vuodelle ehdottomasti samat, saa tehdä vaan vähän enemmän kaikkia :)



Ja jo lapsuudesta tuttu jälkkäri, Mansikkajäädyke, on meidän ehdoton suosikki ja jo niin perinteiseksi muodostunut, ettei siitä henno luopua. Nam! 
Ensi vuonna ehkä voisi tehdä osan jostain eri marjasta, mutta tuo maku kuuluu ehdottomasti jouluun. 



Aterian jälkeen onkin aika rueta jännäämään pukkia. 
Ja tulihan se sieltä jännittävän odottelun jälkeen :) Lapset olivat kovin reippaita, eivät suotta ujostelleen ja lauloivat pukille hienosti. 


Mukavia lahjoja saivat; ei onneksi sitä turhaa tavaraa, jolle ahdistuneena mietitään paikkoja joulun jälkeen. Molemmat saivat muutaman kestävän toivelelun ja lisäksi jotain tarpeellista, kuten takin, pussilakanat, villasukkia.



Aattoillan kruunaa leppoisa hetki jonkun joululeffan ja herkkujen parissa. Mun suosikki on juustotarjotin kekseineen, kyytipojaksi ystävältä saatua itsetehtyä puolukkaglögiä, olipas herkkua. 

Joulupäivänä täytyy leipoa jo perinteiseksi muodostuneita Pekaanikuita, jotka on kyllä aivan kirjaimellisesti suussa sulavia pikkuleipiä! Nämä on mun suosikkikeksejä ja kuuluu kyllä jouluun. 


Aaton ohjelmallisuuksien jälkeen onkin ihanaa viettää muutama lokoisampi päivä! Saatiin sukua kyläilemään ja jouluruualle ja itse kyläiltiin toisessa paikassa, jossa saatiin tavata paljon sukulaisia. 
Miehellä oli reilun viikon mittainen joululoma, joten saatiin kyllä viettää sitä kuuluisaa laatu-aikaa perheen kesken <3 
Pian on aika kaivella suuuuuren suuri laatikko esiin ja pakata joulutavarat sinne odottelemaan ensi vuotta. 
Juhlahumu ei lopu kuitenkaan vielä tähän, sillä tänään saadaan mukavia vieraita juhlistamaan meidän kanssa uutta vuotta. Pikkuhiljaa tästä siirrynkin valmistelemaan tarjottavia! 
Iloista uutta vuotta jokaiselle :)

maanantai 23. joulukuuta 2013

Vihdoin se on täällä


Joulun odotus ja kaikki valmistelut on aivan ihania. Mutta silti ihan parasta on se, kun aatonaatto-iltana rauha laskeutuu kotiin. Kuusi on haettu, koristeltu, siivoukset siivottu, lahjat kunnossa, ruoat valmisteltu ja saa rauhoittua viettämään mukavaa juhlaa perheen kanssa :) Tänä vuonna oon onnistunut kyllä hoitamaan kaikki jouluvalmistelut ressaamatta ja siitä oon tosi iloinen! Eniten on ahistanut kuunnella ihmisten voivotteluja, että "voi kauheeta, kun pitäis vielä ehtiä tehä sitä ja sitä..", "lahjoja pitäis ostaa ja kamalasti rahaa menee", "kaapit pitää jynssätä ja naapureita muistaa", "leipoa sitä sun tätä..". Pläääh! Ei näin. Joulun on tarkoitus olla kiva juhla, joten mun mielestä mitään, mikä ahistaa, ei tarvii tehdä. Jokainen tekee juhlasta oman näköisensä, eikä siitä sais ottaa paineita :( Eikä se joulumieli rahalla tule. Minä ainakin ajattelen niin, että jos esimerkiksi lahjojen hankkiminen ahdistaa, niin silloin ennemmin on hankkimatta. Mieluummin minä itse otan ystävältä vaikka jouluhalin kuin väkisellä hankitun lahjan. 
Ottakaa ihmiset rennosti ja nauttikaa! :) 

Me käytiin tänään kuusimetsässä. Sää oli sateinen, eikä niin kovin jouluinen, mutta maa oli kuitenkin valkoinen. Ja kuusenhakureissu oli oikein mukava, löydettiin täydellinen yksilö meidän tupaan :) 


Illan hämyssä loikoilin sohvalla ja ihmettelin, että voiko olla tosiaan niin, ettei mulla ole enää mitään jouluhommia rästissä.. Aiemmin muistan viimeisiä lahjoja paketoineeni vielä aatonaatto-iltana ja jotain leipomuksia tehneeni. 
Ihanaa, kun sai vaan olla :) Mutta silti kädet syyhysi jotain tekemään. Noh, Lainan nuketkin saavat aamulla pienen joulupaketin, sillä innostuin vihdoin tekemään noita Animator-nukkejen vaatteita. Olipa kivaa puuhaa!
Lapsia siis odottaa pienet paketit kuusen alla jo aamulla, siitä on tullut jo sellainen perinne. 




Kuusen koristelu on niin terapeuttista. Se projekti vois olla ihan loputon, kun aina näyttää että jossain on liian tyhjää/täyttä ja pitää vähän siirrellä koristeita paikasta toiseen :D Toki näistä omista pakkomielteistään joutuu vähän luopumaan kun tehdään yhdessä lasten kanssa. Onneksi niillä on selvät visiot, mihin mikäkin koriste kuuluu. 
Tuure tarttui erääseen lauseeseen Joulupuu on rakennettu-laulusta. "Äiti, tuossa sanotaan, että namusia ripustettu ompi kuusen oksille! Mekin voitais laittaa namusia ompi kuusen oksille."
Noh, mullapa sattui olemaan tuollaisia suloisia pahvi"tötteröitä", joihin mahtui sopivasti muutama pieni karkki. Niitä sitten ripustettiin OMPI kuusen oksille :D Nyt vaan yritetään malttaa olla syömättä! 



Noita Paapiin suloisia tonttuja ilmestyi vielä sinne tänne, ympäri kotia :) Ostin tsi-paketit, joten pääsi itse niitä värkkäilemään. Ja sen verran säästeliäänähän tietysti olin, että tein tonttujen takapuolet puna-valkopilkullisesta puuvillasta. Näin sain tonttuja tehtyä tuplamäärän. On ne söpöjä!


Vielä yksi ompelus tähän loppuun. 
Tänään sain tehtyä lapsille uudet kylpytakit, pitkään ne onkin ollut tekolistalla. 
Ehkäpä kaunein kangas maailmassa, Verson puodin Paratiisin puutarha. :) Kaikkia neljää ilmestynyttä väriä on käytetty näissä takeissa, lisäksi vielä taskuissa somisteena. Parempia kuvia tulee kunhan mannekiinit näitä esittelee. Huomenna ne pääsee käyttöön heti aamuisen joulusaunan jälkeen. 


Voi ei!! Mää pakahun, huomenna se on. Vuoden ihanin päivä :) Tai siis huomisesta eteenpäin ehkä vuoden ihanimmat kolme päivää, ainakin ;) 
Pakko malttaa rueta nukkumaan, jotta jaksaa aamulla herätä touhuilemaan. 

Suuren suuri jouluhali sinulle, lukijani! 

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Marttakerhon pikkujoulut


Tuossa alkuviikosta sain viettää erittäin mukavaa iltaa, hyvässä seurassa!
Halusin järjestää pikkujoulu-illan ihanille ystävilleni. Ohjelmassa oli herkuttelun lisäksi pientä jouluaskartelua ja oli kyllä mukavaa huomata, että kaikki innostui siitä :) Tehtiin paperitähtiä, niitä onkin vilissyt tosi monessa blogissa tämän syksyn aikana. Mulla oli jo viime joulun alla tähden ohje muistikirjan välissä, mutta vasta nyt päätin tosissani kokeilla sitä. Ja niistä tuli kyllä tosi kauniita ja se tähtien taittelukin on kamalan mukavaa, jopa koukuttavaa. Sopivaa puuhaa tuollaiseen illanviettoon, kun siinä ei tarvitse hirveästi ajatella ja pystyy juttelemaan siinä samalla. Ja olenpas pikkujoulujen jälkeen kuullut, että useampi on näitä tähtiä innostunut kotonakin tekemään :) Jeeee!


Suolaisina herkkuina meillä oli italian salaattia, aprikoosi-kanelileipää, tomaatti-basilikakeksejä, lohitähtiä sekä vuohenjuusto-päärynä"piiraita".

Makeaa herkuteltiin sitten todella, nimittäin suklaafonduen muodossa :P 
Suklaassa dippailtiin banaania, viinirypäleitä, vaniljakeksejä, viikunoita, pantteri-karkkeja ja lisäksi tein Churroja eli munkkitikkuja. 




Kattokaas nyt tuota alempaa kuvaa, minkälaisia ihanuuksia meidän porukka teki :) Ja kuvan oton jälkeen valmistui vielä useampi tähti, joten aika huikea saldo. 
Näitä voi siis tehdä ihan tavallisista papereita, tapeteista, kartongeista jopa lahjapaperista onnistui joku taittelemaan. 
Täältä ainakin löytyy yksi ohje.
Nyt vaan tähtiä värkkäilemään ;) Nuo ihan pienet sopii vaikkapa joulukuuseen ja isot on tosi nättejä ikkunassa.

 
Iiiiiks, enää pari yötä ja sitten on joulu. Kyllä tämä on niin ihanaa ja jännittävää aikaa!
Mukavaa puuhaa ja tohinaa koko ajan ja onpa jopa tonttu nähty hiippailemassa meidän pihalla :)