sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Marttakerhon pikkujoulut


Tuossa alkuviikosta sain viettää erittäin mukavaa iltaa, hyvässä seurassa!
Halusin järjestää pikkujoulu-illan ihanille ystävilleni. Ohjelmassa oli herkuttelun lisäksi pientä jouluaskartelua ja oli kyllä mukavaa huomata, että kaikki innostui siitä :) Tehtiin paperitähtiä, niitä onkin vilissyt tosi monessa blogissa tämän syksyn aikana. Mulla oli jo viime joulun alla tähden ohje muistikirjan välissä, mutta vasta nyt päätin tosissani kokeilla sitä. Ja niistä tuli kyllä tosi kauniita ja se tähtien taittelukin on kamalan mukavaa, jopa koukuttavaa. Sopivaa puuhaa tuollaiseen illanviettoon, kun siinä ei tarvitse hirveästi ajatella ja pystyy juttelemaan siinä samalla. Ja olenpas pikkujoulujen jälkeen kuullut, että useampi on näitä tähtiä innostunut kotonakin tekemään :) Jeeee!


Suolaisina herkkuina meillä oli italian salaattia, aprikoosi-kanelileipää, tomaatti-basilikakeksejä, lohitähtiä sekä vuohenjuusto-päärynä"piiraita".

Makeaa herkuteltiin sitten todella, nimittäin suklaafonduen muodossa :P 
Suklaassa dippailtiin banaania, viinirypäleitä, vaniljakeksejä, viikunoita, pantteri-karkkeja ja lisäksi tein Churroja eli munkkitikkuja. 




Kattokaas nyt tuota alempaa kuvaa, minkälaisia ihanuuksia meidän porukka teki :) Ja kuvan oton jälkeen valmistui vielä useampi tähti, joten aika huikea saldo. 
Näitä voi siis tehdä ihan tavallisista papereita, tapeteista, kartongeista jopa lahjapaperista onnistui joku taittelemaan. 
Täältä ainakin löytyy yksi ohje.
Nyt vaan tähtiä värkkäilemään ;) Nuo ihan pienet sopii vaikkapa joulukuuseen ja isot on tosi nättejä ikkunassa.

 
Iiiiiks, enää pari yötä ja sitten on joulu. Kyllä tämä on niin ihanaa ja jännittävää aikaa!
Mukavaa puuhaa ja tohinaa koko ajan ja onpa jopa tonttu nähty hiippailemassa meidän pihalla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti