keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Jouluinen Kööpenhamina pt. I


Vietettiin mukavalla porukalla piiiitkä viikonloppu Kööpenhaminassa, Tanskassa. 
Kaupunki oli meille kaikille entuudestaan tuntematon ja vaikka paljon netistä etukäteen yritin selailla, en saanut oikein minkäänlaista kuvaa Kööpenhaminasta, eikä kamalasti ollut sellaisia suunnitelmia, että mitä matkan aikana puuhataan. 
Kaupunki oli kaikin puolin ihana ja positiivinen yllätys! Ehdottomasti suosittelen sitä kaikille (myös lämpimästi lapsiperheille), varsinkin näin joulun alla. 
Majoituttiin hostellissa, Danhostellissa, ja sijainti oli kyllä aivan ihanteellinen. Lentokentältä tultiin keskustaan junalla, mutta muuten reissun aikana kaikki kulkemiset tapahtui kävelemällä. Ja se on varsinkin lastenrattaiden (vieläpä tuplarattaiden) kanssa tosi helppoa :) 

Yksi ehdottomasti tutustumisen arvoinen käyntikohden on Christianian vapaakaupunki, Christianshavnin kaupunginosassa. Christianiassa asukkaita on n. 850 ja kaupungissa on aivan omat lait. Kuuluisalla Pusher streetilla käytiin aivan avointa huumekauppaa, pöytiä oli vierekkäin niinkuin markkinoilla konsanaan. Huppupäiset miehet seisoivat myyntipöytien takana. Tunnelma kaupungissa oli tosi jännä ja erikoinen, ei kuitenkaan mitenkään painostava ja pelottava. Siitä tietysti voi olla montaa mieltä, että onko paikka sopiva lapsille, mutta me olimme siellä kuitenkin liikkeellä ihan koko porukalla, asuuhan Christianiassa myös lapsia ja siellä on oma päiväkotikin. Valokuvaaminen ei ollut sallittua, ja paikan sanoin kuvaileminen on kovin hankalaa. 
Christianiassa vierailu ja sen vapaan ilmapiirin aistiminen sai kuitenkin miettimään, että onko liian jyrkät rajoitukset ja lait syynä siihen, että väkivaltaisuutta ja muuta rikollisuutta on niin paljon, esimerkiksi Suomessa.. Ei sillä, että olisin mitenkään sitä mieltä, että edes mietoja huumeita tulisi laillistaa. 
Christianiassa kuitenkin on todella kielteinen suhtautuminen esimerkiksi väkivaltaan. Uskon, että siellä on paikka sellaisille, jotka eivät sovi yhteiskunnan luomiin "muotteihin" ja rajoituksiin. 
Christianiassa muuten valmistetaan ympräri maailmaa tunnettuja Christiania-pyöriä. Näitä näki Tanskassa todella paljon, siellä pyöräily on suosittua ja toooodella hurjan näköistä muuten. Rupesin reissun aikana haaveilemaan tuollaisesta pyörästä. 



Meidän reissulta ei herkkuja puuttunut! Onneksi käveltyjä kilometrejä kertyi kuitenkin niin paljon, että se vähän tasoittaa tuota herkuttelua :) 
Kööpenhaminassa oli paljon ihania konditorioita, joten pitihän tarjontaan tutustua!





Jouluaiheisia tavaroita ja koristeita oli kyllä paljon tarjolla. Ihan kokonaan pelkkiä joulukauppoja (mitähän niissä myydään joulusesongin ulkopuolella..).
Pikkuisen jotain koristeita lähti mukaan. 



Meidän matka ajoittui juuri sille viikonlopulle kun Kööpenhaminassa avattiin joulumarkkinat ja pidettiin joulunavauksia ympäri kaupunkia. Eli juuri sopivasti siis :)
Perjantaina menimme Tivoliin, jossa avattiin joulukatu ja sytytettiin valot suureen joulukuuseen. Olipa paikalla myös joulupukkikin! 
Hurjapäämiehet ostivat oikein rannekkeet ja kiersivät toinen toistaan kamalamman näköisiä laitteita, kaikkialla oli tosi rauhallista, joten laitteisiinkin pääsi melkein jonottamatta. 
Me muut tyydyimme "pelkkään" katseluun, mutta sitä kyllä riitti. Voi sitä ihastuksen huokausten määrää :) 
Pieniä suloisia mökkejä täynnä kaikkea ihanaa myytävää, ja ne jouluvalot!! Voih!
Pienemmille lapsille siellä oli oma leikkipaikka, ihan ilmainen sellainen. Se oli kuulemma meidän lasten mielestä koko reissussa parasta :)



Tänä vuonna Tivolissa oli teemana Venäläinen joulu. 




Vielä toinen mokoma kuvia odottaa blogiin päätymistä. 
Palaillaan :)

3 kommenttia:

  1. Voi apua mitä herkkuja! Niin ihanana näköisiä! Kuulostipa melenkintoiselta toi Cristiania! Piti heti googletella.. Itse kävin kesällä Amsterdamissa,sielläkin erittäin mielenkiintoisia juttuja/kulttuuri/lait ja aivan ihastuttava kaupunki! :)

    VastaaPoista
  2. Mää oon halunnu päästä käymään Christianiassa heti kun oon siittä ekan kerran kuullu, miälenkiintonen paikka varmasti. Miks jokaisesa maasa ei vois olla omaa vapaakaupunkia?

    VastaaPoista
  3. Me käytiin Köpiksessä mun miehen kanssa keväällä ja ihastuttiin koko kaupunkiin tosi paljon! Christianiassa on kyllä oma erikoinen tunnelmansa ja siellä käytiin kahtena eri päivänä ihmettelemässä :D Ainoa harmituksen aihe oli se ettei vuokrattu pyöriä, kävely kun alkoi hieman kolmantena päivänä pyöräkaupungissa puuduttaa :D

    VastaaPoista