perjantai 13. helmikuuta 2015

Diamonds are a girl's best friend..?

Voi ei kyllä tämä tyttö tekis timanteilla mitään jos ei rinnalla kulkisi niin ihania ystäviä, joita minulla on onni omistaa <3 

Ystävänpäivän kunniaksi on kiva muistaa ystäviä jollain pienellä; se voi olla kaunis ajatus, runo tai pieni lahja. Minä annoin tapani mukaan tänäkin vuonna pienet herkkulahjat ystävilleni. Kauempana asuvat ystävät joutuvan tänä vuonna tyytymään vain lämpimiin ajatuksiin, koska kortit jäi askartelematta :( Mutta niitä ajatuksia lupaan jatkossakin lähettää vuoden jokaisena päivänä!



Tein suklaisia pikkuleipiä Maku-lehden reseptillä. Näistä tuli oikein herkullisia; kuin Dominoita, mutta se kotitekoisuus maistuu näissä positiivisella tavalla. :) 

Rasiat tein vahvasta kuviopaperista netistä löytyneellä origami-laatikon ohjeella. 


Suklaamarengit tein myös Maku-lehden ohjeen mukaan. Resepti löytyy täältä.


Ystävänpäivän muistamiset lähti matkaan jo päivän etuajassa, sillä muutaman tunnin päästä pitäisi nousta bussiin ja lähteä lasten kanssa pienelle lomareissulle. Tosi ihanaa! 

Nyt nukkumaan ja näkemään ruusuisia unia!
Ja niitä näenkin, koska kuukausia odottamani ruusu-trikoo saapui vihdoin!!
Näitä ihanuuksia saa Pehemiän nettikaupasta ensi viikolla ja Melutalosta suloisen ruusuisia vaatteita viikon-parin päästä <3 


2 kommenttia:

  1. Höh, kirjoitin äsken kommentin ja sitten netti jökkäsi! Mutta kiittelin ihanista herkuista, ne oli yhtä nättejä kuin makoisiakin! Ei melkein raaskinut syyä, mutta syötiin kuitenkin ;) Rasiakin oli ihan että VAU. <3 Kiitos ihana ystävä, olet oikea aarre <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooo, ihanaa! Kiitos :) Kiva että maistui. Todellinen aarre olet sinäkin <3

      Poista