tiistai 29. lokakuuta 2013

Leiriviikonloppu


Minä oon niin onnellinen kun saan kuulua facebookissa oman alueen ompelijoitten ryhmään. 
Se ryhmä on kyllä ihan korvaamaton! Apua saa, oli kyse sitten surkeesta tikistä, värjäytyneistä kankaista, lasten räkätaudista tai ikkunoitten pesussa :D Ryhmässä on tosi rempseä ja mukava meininki. 
Yhteen ryhmän yhteiseen tapahtumaan oon jo päässytkin osallistumaan, mutta viime viikonloppuna oli kyllä jotain ihan mahtavaa. Nimittäin koko viikonlopun kestävä ompeluleiri, Alavieskassa.


30 ompeluun ja kankaisiin hurahtanutta naista kokoontui ompelemaan ja viettämään muutenkin mukavaa viikonloppua. 
Oli tosi kivaa saada kasvot monelle virtuaaliselle ompeluystävälle ja nähdä erilaisia tapoja tehdä. 

  
Naurua ei tältä viikonlopulta puuttunut, mutta tuli kyllä yllättävän paljon keskityttyä myös siihen olennaiseen. Ompelutunteja kertyi varmaan kolmisenkymmentä ja paljon valmistui kaikkea kivaa. 
Ompelun lisäksi syötiin hyvin, saunottiin ja pidettiin pieniä työpajoja. 

Ja alla näkyvä kello kyllä killuuttikin!! Nää naiset ompeli viikonlopun aikana yli 500 valmista vaatetta, tms. 
Minusta aika mahtavaa!


Esittelenpä joitain ompeluksiani tässä: 



Lainalle olin luvannut oman jumpsuitin, kun on sovitellut isoveljen haalaria ja halunnut itselleen samanlaisen. 
Mulla ei ollutkaan kaavaa tähän, niin saksin sen vähän summassa ja jännitin viimeiseen asti, miten onnistuu. Mutta haalarista tuli just sopiva ja ai että typy tykkää!

Ja hupparinkin neitonen sai. 






Tuure sai kans hupparin ja useamman puseron. 



Kehyskukkaroita tein monen vuoden tauon jälkeen ja se oli kyllä koukuttavaa puuhaa. Näitä tulee varmasti syntymään vielä lisää :) 


Itsellenikin ompelin uusia mekkoja. Kaikkiin näihin tuli nyt tuollainen pussihelma, kun siihen kamalasti ihastuin. 
Ylempi on tehty Pehemiän Sammalpolku-trikoosta. Resorit on sinapin keltaiset ja tein vielä tuollaisen nappilistan eteen.
Verson puodin Paratiisin puutarha-froteesta mekko pussihelmalla. Siis kääääk, että näistä tulee lemppareita!


Pikkusiskolle tein tunikan Pehemiän Aalto-neuloksesta. Tai minä sanon kyllä piparkakku-neuloksesta, kun nään tuon ennemminkin sellasena piparkakku-reunana, siks käännänkin tuon kankaan "väärinpäin".


Mutta entä tää kettu!!! Aivan ihana. Materiaalina joustofrotee, minun suosikki.
Iloinen kettuliini on kahden meidän ompeluryhmäläisen naisen perustama yritys ja tämä on heidän ensimmäinen oma kangas. Sain tätä kangasta leirille ja heti piti pistää pyykkikoneeseen, että pääsi ompelemaan. 
Iso kaulus ja pussihelma: lempimekko!


Tässä kuvassa suurin osa mun leiriompeluksista. Jotain leggingsejä, pipoja, bokserit, jne.. puuttuu kuvasta.


Ja tuommoinen pikku-ihanuus piti ommella odottamaan tulevaa perheenlisäystä ;)


Tuottoisa, iloinen ja rentouttava ompeluviikonloppu kaikenkaikkiaan! 

11 kommenttia:

  1. Kiva kun sulla oli muutama kuvakin leiriltä! Mulla jäi kamera aika lailla laukkuun, vaikka suunnitelin muka kuvia ottavani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla oli kans tarkoitus enemmänkin kuvia räpsiä, mutta jotenkin se siinä tohinassa unohtui :) Suklaakakkukin kerkes huveta parempiin suihin, ennen kuin kerkes edes kameraa laukusta kaivaa!

      Poista
  2. Siis vitsit mitä ihanuuksia. :) Heti ku päätät tehdä jumppeja myyntiin, ni annahan kuulua. :) Ja pussihelmamekot, varsinki Kettunen, vau! :)

    VastaaPoista
  3. Wau! Varmaan mahtava fiilis kokoontua samanhenkisellä porukalla! Mä meen marras-joulukuun vaihtees pariks illaks opettelemaan kehyskukkaroiden tekoa. On kans jo valmiiksi vähän semmonen olo että kyllä siihen varmaan koukkuun jää.. :)
    Laitoin sulle haasteen blogiini. Oot ehkä tehny sen jo monet kerrat mut käyppä kurkkimassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, oli ihan mahtavaa! Kukkaroiden teko oli kyllä tosi kivaa, varmaan jäät koukkuun :)
      Oi, kiitos haasteesta! Minä yritän joskus ajan kanssa paneutua siihen :)

      Poista
  4. Ihania!!! Herää kysymys onko teille tulossa vauva? :) Ihana pikkuinen jumpsuitti! Vitsit että kukkarollekin olisi tarvetta.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos. Ja juu, kyllä meillä on keväällä tulossa vauva. Ja muutama ihanan pikkuruinen vaate on pitänyt jo ommella!

      Poista
    2. Onnee jo etukäteen, vauva, ihanaa!
      Ja ihania noi kaikki sun tekemät vaatteetkin. :-)

      Poista
    3. Voi että,onnea paljon! :)

      Poista