maanantai 24. helmikuuta 2014

Cupcake-kerho


Alunperin vitsillä heitetty "Marttakerho" jäikin elämään ja me vietettiin näitten ihanaisten naisten kanssa toista kerhoiltaa eilen :) 
Juoruilua, naurua, maailman parantamista, hyvin syömistä. Ja lisäksi päätettiin tällä kertaa leipoa kuppikakkuja erilaisin kuorruttein ja koristein. 


Porukalla leivottiin kolmet erilaiset kuppikakut; sitruuna-inkivääri, suklaa-nougat ja porkkana-valkosuklaa. Kaikki taikinat onnistui hyvin ja oli oikein makoisia!

Kakkusten paistuessa syöpöteltiin salaattia, joka koostui ihan perus-salaatin aineksista; jääsalaatista, tomaatista ja kurkusta. Lisukkeina granaattiomenan siemeniä, kanaa, halloum-juustoa ja balsamicokastiketta. Ja vihdoin sain hankittua kauan mielessä ollutta Roquefort-juustoa. Siitä tein suolaisen piirakan kera maissin ja aurinkokuivatun tomaatin. Olipa ihanaa ja maukasta juustoa!


Syönnin jälkeen olikin vuorossa ihana koristelu-vaihe :)
Tehtiin neljää eri kuorrutetta: kinuskikerma, sitruunakreemi, valkosuklaa-tuorejuustokuorrute ja suklaakuorrute. 
Erilaisia strösseleitä ja muita koristeita on kaappeihin kertynyt vuosien varrella ja nytpä niistä päästiin sitten todenteolla kokoamaan toinen toistaan herkullisemman näköisiä luomuksia. 





Tämä oli kyllä mukavaa! Mikäs sen kivempaa kuin puuhailla tällaisia herkkuja hyvässä seurassa :) 
Ja kovasti tuli jo uusia ideoita siitä, mitä Marttakerho voisi seuraavalla kerralla tehdä. 


Mukavan marttailevaa maanantaina!

7 kommenttia:

  1. Näisä tämmösisä postauksisa ku ruppee kaula aina valumaani, ni viittisiks laittaa reseptejä? Tumpeloki vois sit koittaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuuu! Minäpä laitan nämä kaikki muffinssireseptit tänne. Kun muistais, mistä nämä oon alunperin löytänyt niin vois laittaa suorat linkitkin. Mutta kirjoittelenpa tänne, heti kun ennätän. Nää oli vielä aika helppoja kaikki, varsinkin tuo sitruuna-inkiväärimuffinssien ohje :)

      Poista
  2. On kyllä herkullisen näköisiä! Tuollainen marttailu on varmasti hauskaa. Hyvää seuraa ja maukkaita herkkuja, mikäs sen mukavampi illanviettotapa!

    VastaaPoista
  3. Oi, teillä on varmasti ollut kivaa! Todella kauniita ja herkullisen näköisiä herkkuja teitte! Ihanaa yhdessä tekemistä <3

    VastaaPoista
  4. Voi kääk! Alko ehkä pikkasen kolottaa karkkihammasta, aivan herkkuja! Ja ihana marttakerho. :)

    VastaaPoista
  5. Voi nams!! On sitten herkullisen näköisiä kuppikakkusia! Ohjetta odotellessa :p

    VastaaPoista
  6. Nuo kakkuset on kyllä niin herkun näköisiä, että makean nälän saa melkein kaikkoamaan pelkkiä kuvia katsellessa! (huom. melkein..)

    VastaaPoista