torstai 17. lokakuuta 2013

Suloinen sunnuntai

Ja niin tämä päivitys odotteli täällä loppusilausta.. ja onkin jo torstai. Höh.
Noh, kerronpa silti, miten ihanaa on sellaiset päivät jolloin ehtii olemaan oikein supertehokas; tekemään hirmuisesti asioita, silti kuitenkaan stressaantumatta mistään. Ei ole kiirettä mihinkään, saa vaan olla ja tehdä mitä huvittaa. Koko perhe on kasassa. Viikonloput on yleensä juurikin tällaisia. Todellakin tykkään!


Viime sunnuntai oli erityisen leppoisa. Ulkoiltiin nappuloitten kanssa. Lehdet sai kyytiä pihamaalta.

Ja ommellakin kerkesin ihan urakalla. Melkein viidetkymmenet leggarit valmistui ja paljon muutakin ennätin.


Ja tuolla työhuoneella ommellessani ihana tuoksu alkoi leijailla ilmassa. Ukkokultani kokkasi meille päivälliseksi hirvipaistia kermaisella pippuri-mustaherukkakastikkeella. Sen verran minä osallistuin ruuanlaittoon että tein muussiin Lapin puikulaperunasta. Mutta onpa ihanaa aina välillä käydä valmiiseen pöytään. Nam! 




Jälkkäritkin oli meidän master chef hommannut, mutta sain vielä jälkkärin jälkkärit mukeroitten valmistamana. 




Sunnuntaihin mahtui myös tuon aivan älyttömän piparkakku-kankaan ihastelua. Sitä löytyy trikoona ja froteena ja ajattelin siitä tehdä ainakin pikkutytöille suloisia joulumekkoja. Halajaisin kyllä vähän itsellekin :)

Työhuone oli taas vaihteeksi kaaoksessa. Mut kyllä vaan kun sain pikkusisko apulaiseksi, niin siitä tuli oikein edustava taasen. Järjestelin paikkoja eilistä avoimien ovien päivää varten. Oli muuten ihana päivä! Kerronpa siitä myöhemmin lisää. 


Torstai on toivoa täynnä. Eikös niin :) 
Me ollaan kyllä sairaana ja ollaan vietetty koko päivä neljän seinän sisällä. Mut onneks pikkuveli tulee kohta herkkujen kanssa ja me pidetään leffailta. 

3 kommenttia:

  1. Toivottavasti niitä leggareita on aikuisillekki. Sun maatuskalegginsit on kummitellu miälesä kerran jos toisenki. Tahtoo kuasikalsarit. :D
    Ja hirvipaisti. <3 Siihen ei voi muuta kommentoida..

    VastaaPoista
  2. Voiks ihan vaan todeta että ihastuksen ja hämmästyksen huokaus? No, semmonen kuitenki. :)

    VastaaPoista