Vihdoin on meidän perheen laajennusprojekti polkaistu käyntiin! :) Kyllähän tätä jo pari vuotta suunniteltiinkin.. mutta hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty, eikö?! No ei :D
Kyllä tässä on ollut valtavasti hommaa. Jo ennen kuin konreettisesti mitään pääsi edes tekemään.
Mutta nyt on hommat jo vauhdilla edennyt ja laitankin tähän nyt muutamia vaihekuvia siitä, mitä on tapahtunut. Ehkä nämä voi innostaa jotakuta, joka pähkäilee samaa asiaa kuin me joku aika sitten. Eli lähteäkkö etsimään taloa/rakentamaan uutta vai muokataanko tästä meidän rakkaasta kodista vielä toimivampi meidän tarpeisiin.
Lähtökohtanahan oli siis se yksinkertainen seikka, että meidän perhe tarvitsee lisää tilaa. Kahden makuuhuoneen talo viisihenkiselle perheelle alkoi käydä ahtaaksi, lisäksi kun minä tarvitsen yhden huoneen työhuoneeksi. Viime vuoden puolella kaadettiin olohuoneen ja yhden makuuhuoneen välistä seinä, jotta saatiin mukava ja tilava oleskeluhuone/ruokailutila. Tämän seurauksena makuuhuoneiden määrä kutistui yhteen.
Laajennusosaan on tulossa neljä pienehköä makkaria, yksi jokaiselle lapselle ja vanhemmille oma. Vanhassa osassa olevasta isosta kamarista tulee minulle työhuone.
Lisäksi uuteen osaan tulee kodinhoitohuone (wow, se on kyllä luksusta! Tähän saakka meidän pyykit on pesty kellarissa), wc/kylppäri (samoin kylppäri on ollut vain kellarissa ja välillä se lasten kanssa on hieman hankalaa, sekä talvella aika kylmääkin). Uuden osan päätyyn tulee sisäänkäynti ja terassi. Tämä toinen sisäänkäyntikin helpottaa kyllä arkea kovasti, kun likaiset, märät vaatteet ja kengät saa siitä kätevästi suoraan kodinhoitohuoneeseen kuivamaan tai pyykkiin. Tähän asti lasten kuravaatteet on rötköttänyt meidän eteisen lattialla, lattialämmityksen päällä kuivumassa. Ja miehen metsästys- ja työkamppeet roikkunut verrannan naulakossa. Eli nämä kaikki suoraan siinä, mistä meille tullaan sisään. Ei kiva!
Minulle oli itsestäänselvää, että tätä taloa lähdetään suurentamaan, koska sopivaa vanhaa taloa vaan ei hyvältä sijainnilta löytynyt. Uuden rakentaminen ei tullut kuuloonkaan, koska vain vanha talo ja sen tunnelma tuntuu minusta sopivalta meille. Mies olisi voinut harkita rakentamista tai uudemman talon ostoa, mutta onneksi myös lämpeni ajatukselle tästä laajennuksesta. Tähän taloon ollaan kotiuduttu ja sitä omaksi kodiksi muokattu sekä lisäksi sijaintiin suorastaan rakastuttu!
Haastetta tähän tuo se, että miten onnistutaan uusi osa rakentamaan niin, että siitä tulee sulavasti osa tätä vanhaa ja että yhdessä ne muodostaa ehjän kokonaisuuden. Mutta tää on kyllä tosi kiva ja jännä projekti, kihisen innosta ajatellessa lopputulosta! Ja tietysti sitä, että pääsen sisustuspuuhiin :)
Nyt riittää jaarittelu, tässä kuvia!
Tässä yläkuvan tilanteessa ollaan tällä hetkellä. Mielenkiinnolla on saatu seurata keittiön ikkunasta timpureiden työskentelyä! Mies sitten vielä oman työpäivänsä lisäksi tuolla ahkeroi.
Minusta ei ole vielä rakennushommissa ollut paljon apua, mutta olen tehnyt jotain pienempiä maalaushommia ulkona ja sisällä. Eilen sain öljyttyä terassin. Siitä tuli kyllä kiva! Meidän piha on muutenkin aika ihana, vallaton puutarha, jossa kaikki on vähän vinksin vonksin. Mutta se sopii meille paremmin kuin joku japanilainen zen-puutarha!
Näitä remonttikuulumisia varmaan jatkossa täälläkin jonkun verran.
Pian kuitenkin kertoilen meidän uudesta leikkimökistä ;)
Kyllä onkin jännittävää seurata rakentamisen edistymistä ja haaveilla ja suunnitella sisustamista. Ihan tuo teidän terassinne ainakin tuosta kuvakulmasta. Mukavaa kesän odotusta tv Liisa
VastaaPoista