perjantai 2. toukokuuta 2014

1/5


Arkihaasteita pukkaa blogienkin puolelle. Minut haastoi Laura Nauravanappi-blogista.
No, minäpäs nyt viiden päivän ajan pyrin laittamaan tällaisia meidän normaalia arkea kuvaavia kuvia. :) Tänään ei ole kyllä ollut ihan tavallinen arkipäivä vaan on tuntunut ihan lomalta, koska mies on pienellä vappulomalla niin ollaan oltu tänään kaikki kotona. Ihanaa! 
Nukuttiin pitkään, syötiin aamiaiset ja jälkkäriksi munkit (ei ihan jokapäiväistä sekään). 

Pihahommia ahkeroitiin monta tuntia. Sokkelin ympärille puuhaillaan sellaista nättiä kivireunusta. Haravointiakin riittää kun piha on niin iso. Mutta mukavaa puuhaahan ne kaikki on :) Lapset viihtyy pihalla leikkimässä samalla ja vauva nukkua tuhisee vaunuissa.


Pyykätty on ja se puhtaiden pyykkien kasa tuppaa aina jäämään johonkin pyörimään. Nyt se tuossa sohvalla nätisti nököttää.


Mahtui päivään monta tuntia ompelupuuhiakin. Ne on kyllä aika arkea, sillä joka päivä tulee jonkun verran ompelukoneen ääressä istuttua, joskus enemmän, toisinaan vähemmän. 

Paljon muutakin kivaa tähän päivään mahtui! 
ps. kuvat on puhelimella napsittu, joten laatu ei ole siksi mitä parhain

1 kommentti:

  1. Kivan kuuloista arkea teillä! Tuommoista leppoisaa vauva/lapsi perheen perus arkea :) Ihanan herkullinen munkki suklaakuorrutteella :P

    VastaaPoista