tiistai 31. maaliskuuta 2015

Kevään värit


Meidän mökissä odotellaan jo pääsiäisviikonloppua ihan innolla. 
Pääsiäisenä saadaan koko perhe kasaan, tavataan ihania ystäviä, syödään hyvin (melkoisen herkulliset menut on kyllä viikonlopulle suunniteltu). Lisäksi pääsen kolmena päivänä nauttimaan hatha-joogatunneista, aika mieletön pitkä viikonloppu siis tulossa. 



 Mun herkkulakko katkeaa pääsiäisen aikana hetkeksi. 
Sanoinkin miehelle, että minut löytää sitten mitä luultavammin tuolta suklaamuna-kulhosta ;)
Noh, täysin överiksi ei sovi silti vetää, kohtuus kaikessa. 
Niin hyvään alkuun olen tässä nyt päässyt, että ei kannata sitä kaikkea haaskata. 



Kovin keväiseltä sää ei tällä hetkellä näytä; aurinko piilossa jossain pilviverhon takana ja lunta pyryttää taivaan täydeltä. Mutta silti valoa jatkuu pidemmälle iltaan ja siitä nautitaan. 
Sinnikkäästi vaan olen pitkiä lenkkejä tehnyt tuolla kasvoja vihmovassa räntäsateessa. 
Hyvän mielen musaa vaan korvanapeissa, niin loska unohtuu ihan täysin. 


Meidän perhettä on kyllä lykästänyt, sillä sairastellaan todella vähän. 
Nyt kevätflunssa on kuitenkin rantautunut meidänkin tupaan ja 4/5 perheestä on ikävää flunssa/kuumetautia sairastanut. Minä olen tuo viides sairastamaton ja kovasti tässä jännitän, että näinköhän tästä selviän ilman tautia. (Jos niin käy, niin se on tottakai eteeristen öljyjen ansiota ;D )


Pääsiäisen sunnuntai-aamuna meillä etsitään perinteisesti noita-akan piilottamia suklaamunia. Ja lisäksi pääsiäis-viikonloppuna meillä on tapana kokoontua useamman kerran suurella porukalla syömään herkku-ateria, alku- ja jälkiruokineen. Unohtamatta tietysti kahveja kakkuineen. 
Meillä pääsiäinen on oikeastaan "vain" ihana juhla, joka tavallaan aloittaa kevään. Meidän perhe ei kuulu kirkkoon, joten hengellinen puoli meidän juhlinnassa ei korostu, 

Minkälaisia perinteitä sinun pääsiäiseen kuuluu? Olisi kivaa kuulla :)


4 kommenttia:

  1. Aaaaaaa tuo ruskea nahkalaukku <3 Suorastaan rakastan tuollaisia laukkuja ja samantyylisiä onkin kerääntynyt itselle useampia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo! Mä rakastuin tuohon kirpparilla ihan täysin :) Oli pakko ostaa se koristeeksi, on ehkä vähän sellainen liian jäykkä ihan käyttölaukuksi.

      Poista
  2. Näyttää todella kauniilta!
    Muuten mun blogissa on käynnissä Lahden Antiikkutukku-arvonta, joten tervetuloa osallistumaan ;)

    VastaaPoista
  3. Oijoi minkä ihanan blogin löysinkään <3 Heti liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista