Näytetään tekstit, joissa on tunniste lahjaidea. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lahjaidea. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. helmikuuta 2015

Diamonds are a girl's best friend..?

Voi ei kyllä tämä tyttö tekis timanteilla mitään jos ei rinnalla kulkisi niin ihania ystäviä, joita minulla on onni omistaa <3 

Ystävänpäivän kunniaksi on kiva muistaa ystäviä jollain pienellä; se voi olla kaunis ajatus, runo tai pieni lahja. Minä annoin tapani mukaan tänäkin vuonna pienet herkkulahjat ystävilleni. Kauempana asuvat ystävät joutuvan tänä vuonna tyytymään vain lämpimiin ajatuksiin, koska kortit jäi askartelematta :( Mutta niitä ajatuksia lupaan jatkossakin lähettää vuoden jokaisena päivänä!



Tein suklaisia pikkuleipiä Maku-lehden reseptillä. Näistä tuli oikein herkullisia; kuin Dominoita, mutta se kotitekoisuus maistuu näissä positiivisella tavalla. :) 

Rasiat tein vahvasta kuviopaperista netistä löytyneellä origami-laatikon ohjeella. 


Suklaamarengit tein myös Maku-lehden ohjeen mukaan. Resepti löytyy täältä.


Ystävänpäivän muistamiset lähti matkaan jo päivän etuajassa, sillä muutaman tunnin päästä pitäisi nousta bussiin ja lähteä lasten kanssa pienelle lomareissulle. Tosi ihanaa! 

Nyt nukkumaan ja näkemään ruusuisia unia!
Ja niitä näenkin, koska kuukausia odottamani ruusu-trikoo saapui vihdoin!!
Näitä ihanuuksia saa Pehemiän nettikaupasta ensi viikolla ja Melutalosta suloisen ruusuisia vaatteita viikon-parin päästä <3 


tiistai 28. lokakuuta 2014

Nukkeleikkejä


Me haluttiin toteuttaa Lainan synttärilahja mahdollisimman paljon itse tehden ja vanhaa kierrättäen.
No, se onnistui oikein hienosti! Mitään ei ostettu ;)
Tein (miehen pienellä avustuksella) Lainan rakkaille nukeille kerrossängyn ja ompelin pääosin retro-tyynyliinoista siihen petivaatteet. Nuo retrokankaat on niin ihanan pehmoiseksi kulutettu. Peitoista ja tyynyistä tuli niin pehmeät ja muhkeat, että olispa ihana noihin itsekin sukeltaa. 


Tuo nukkejen vaatekaappi on ollut meillä jo aiemmin. Näin sen kirppiksen näyteikkunassa puunvärisenä ja näin siinä heti potentiaalin tähän tarkoitukseen. Maalasin valkoiseksi, koristelin pilkullisella washi-teipilla ja hyllypaperiksi laitoin kukkatapettia. Vanha rumpukapula muuttui vaatetangoksi :) 


Suunnittelin että yllätetään Laina synttäriaamuna nukkejen omalla "kodilla". Muistinkin edellisenä iltana, että minulla oli lapsena barbileikeissä tuollaisia vähän isompia puisia huonekaluja; pöytä, kiikkutuoli, sohva ja tuoli. Äiti onneksi oli säilyttänyt ne ja saatiin nekin paikoilleen aamuun mennessä. 
Nämä Animator-nuket on paljon isompia kuin esim. barbit ja itsekin hoksaksin kuinka isoja nämä on, vasta kun ensimmäinen nukke meille kotiutui. Suuren koon vuoksi näille ei ehkä viitsi alkaa mitään oikeaa nukkekotia rakentamaan. Tulis aika valtava rakennelma. Mutta nyt voi leikkiä aina levittää fiiliksen mukaan vaikka koko huoneeseen. 


Tuo punatukkainen on Urhea-elokuvan Merida ja tummatukkainen on Aladdinin Jasmine, jota tosin meillä jostain syystä kutsutaan Liljaksi. Liljan tukka on aika kamalassa kunnossa ja kaikki vinkit nukkejen tukan selvittelyyn otetaan vastaan :D

Ompelin myös paljon uusia vaatteita nukeille. 
Viimeisimpänä syntyi molemmille pitsihelmamekot, hameet, topit, lököhousut ja tuubihuivit. 
Näille on niin kiva ommella kun vaatteita tulee ihan minimaalisista tilkuista. Tietysti tuo suuri pää ja vielä suurempi tukkaa vaikeuttaa sen verran, että normaali pääntie ei oikein tule kysymykseen. Mutta onneksi neppareilla saa kivoja juttuja tehtyä. 
Lainan kummitäti muuten kutoi viime syksynä aivan ihanat pikkuiset villasukat nukelle. Ne on niin söpöt! Harmi kun ei tullut ne kuvaan mukaan.


Kyllähän näihin nukkeleikkeihin voi tällaisena vähän lapsenmielisenä aikuisena hurahtaa ihan helposti! Nyt vaan koko ajan katselen ympärilleni sillä silmällä, että jotkut ihan arkiset pikkutavarat saattaa olla oivallisia nukkejen kotiin :) 

Leikkimielistä keskiviikkoa kaikille!

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Mekkoja ja muuta kivaa


Ommeltu on, synttäreillä juhlittu, ulkona touhuttu, nimijuhlia valmisteltu. 
Mukava viikonloppu kaikin puolin! Joku ihmeen känkkäränkkä meillä kyllä tänään on vieraillut, mutta nyt onneksi siirtynyt jo seuraavaan osoitteeseen ;)


Lippiskaavaa olen hionut ja testaillut myös. Omat nappulat sai jo omat, koekappaleet ja kaava alkaa olla niin hyvä, että myyntiin astikin ajattelin niitä tehdä :) 
Tän viikonlopun synttärisankari sai lahjaksi tuollaisen lippislahjakortin kangasvaihtoehtoineen. 



Pehemiä ja Verson puoti valmistutti nostalgiakuosina tätä ihanaa Nalle-kangasta. Nalle-kuosihan on tuttu 77-78-vuosien äitiyspakkauksen makuupussista. 
Kangasta löytyy täältä vielä tuota ruskeaa joustofroteeta sekä vihreää jerseytä. 
Ja täältä näyttäis löytyvän jerseytä sekä ruskeaa puuvilla. 
Kangas iski kyllä tällaisen retromummon sydämeen ihan täysillä <3



 Nimijuhlaa varten rupesin tekemään tytöille mekkoja. Kuvassa vielä kovin keskeneräiset, mutta ihanat tulee :)


Kiurut lenteli viime viikonloppuna meidän olkkarin seinälle ja mää oon ihan rakastunut! Huoneen ilme muuttui ihan täysin ja on nyt juuri sellainen, millainen sen olisi pitänyt aina ollakkin. Ihana!


Huomenna taas pyöräytetään uusi viikko käyntiin. Minä en ole koskaan ollut sellanen maanantai-möllöttäjä. Maanantai on kiva ja siinä on aina sellainen toiveikas olo siitä, että tästä viikosta tulee mukava :) Uskon, että ensi viikosta todella tulee mukava! Lauantaina juhlitaan typykän uutta nimeä ja viikko täyttyy juhlajärjestelyistä. 

Mukavaa viikkoa sinullekkin!