keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Laina Lanttu, 2 vuotta!


Meijän typykkä, tomera emäntä, Laina täytti tänään 2 vuotta. Ja voi mahoton, sitähän pitää juhlia. 
Minä, joka rakastan juhlia ja niitten järjestelyä, nautin kun saan höösätä, leipoa ja puuhailla juhlavalmisteluja. Lasten synttärit on vielä niin ihania, saa hemmotella niitä ihan tosissaan! 

Meidän juhlinta alkoi heti aamulla kun herätettiin typy laulamalla ja lahjomalla. 
Paketista paljaistui tällainen Disney Animator-nukke. Oon pitkään haaveillut tällaista Lainalle ja nyt sitten päätettiin hankkia. Sitten olikin hankalaa valita, mikä hahmo, mutta päädyttiin lopulta tuohon suloiseen Jasmineen. Oon nähnyt blogeissa paljon näille ommeltuja vaatteita, joten sekin oli osasyynä nuken hankintaan. Myöhemmin voi sitten tuhota pikkutilkkuja ompelemalle nukellekin ihanuuksia. 


Pitihän sitä heti testata ommella jotain nukelle ja samalla myös Lainalle. Nimittäin samistelumekot synttäripäivälle. Pitkään oli muhinut idea jonkin retrokankaan ja joustavan yhdistämisestä tällaiseen mekkoon. Tutkailin retrokankaiden hyllyä ja päädyin lopulta tuohon kukkakankaaseen, joka aiemmin on verhokappana toiminut. Yläosa Verson puodin Paratiisin puutarha-joustista, resorit Pehemiältä, koristenauha ja pitsit paikallisesta kangaskaupasta. 


Minä tykkään kyllä, että näistä tuli kovin suloiset :) 
Ihanat inkkaritypyt!




Sittenpä vähän tätä herkkupuolta :) 
Halusin kamalasti kokeilla topsy turvey-kakkua, eli suomalaisittain vinokakkua. 
Mulla oli tähän kakkuun eräs esikuva, mutta sitä kuvaa en kehtaa täällä näyttää koska ei tämä nyt ihan samassa sarjassa paini. 
Mutta ihan tyytyväinen olen kyllä tähän. Päällinen ja koristeet on sokerimassaa, suklaarakeita ja voikreemiä. Vähän piti hifistellä ja testata tollaista kultasprayta. 
Kakkupohjana on mehevä suklaapohja ja täytteenä super-herkku-suklaatäyte ja mansikkamousse. 



Lohivoileipäkakkua myös tarjoillaan. Se on mun suurta herkkua! 
Aattelinkin kohta käydä kellarista kipaisemassa palan sitä itselleni :)




Kyllä meillä oli niin suloinen ja reipas synttärisankari! 
Jännittävä hetki oli kun kakku kannettiin pöytään ja synttärilaulua laulettiin :) 
Laina oli ihan ihmeissään! Ja kynttilöiden puhaltaminenkin sujui niin mallikkaasti. 



Tällainen minibuffet oli makeista herkuista. 
Tarjolla: 
-piparkakkutryffelit
-vadelma-valkosuklaamacaronit
-sitruuna-inkiväärimuffinssit
-kurpitsa-pecanpähkinäpullaruudut


Suolaisia herkkuja voileipäkakun lisäksi oli: 
-aurajuusto-kanapiirakka
-kinkku-jauhelihapitsat
-tomaatti-vuohenjuustopitsat



Ja voi miten ihania lahjoja typy sai. 
Kyllä näistä riemua riittää pitkäksi aikaa! 



Ihana juhlapäivä takana! 
Päivänsankari nukahti yöunille melko nopeasti ja varmasti hymy huulilla. 

17 kommenttia:

  1. Voi vitsit mitä herkkuja. Paas pistäen reseptejä kans. Tuli vallan nälkä. :)
    Ja mää oon ihan ulkona et mitä noi animator-nuket on. Yht'äkkiä niitä tuntuu olevan joka pualella. Oiva joululahjaidea mein prinsessahassulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpäs laitan pari suklaista reseptiä seuraavaan postaukseen :)
      Mää olin kans pitkään pihalla noista nukeista, mutta oivoi kun se on suloinen!!

      Poista
    2. Jee. Miähen synttärit tuloillaa, reseptit on enemmän ku tervetulleita.
      Ja jo vain löysin itteni Disney Storen sivuilta. :D

      Poista
  2. Oi, miten ihanata juhlat, herkut ja kaikki! Kyllä vesi herahti taas kielelle.

    VastaaPoista
  3. Jos olisin teillä kotitonttuna, niin olis aika kemut vielä yölläkin, kävisin hissukseen maistelemassa jämiä kun muut nukkuu. Voi mitä herkkuja! Onnee 2-vuotiaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mää kyllä haluan meille Maija-kotitontun, ihan ehottomasti :)

      Poista
  4. Ihan huippu tuo kuva, kun Laina kattoo silmät suurella just nenän eteen kannettua mah-ta-vaa kakkua! :D Oli kyllä kiva juhlat, kiitos! Melutalo oli kirjaimellisesti ihana melutalo! :) Mä en tiiä kettään, joka jaksais ite leipoa noin montaa sorttia yksiin juhliin, kun sinä ♥. Ja ne on vieläpä kaikki niin tajuttoman hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, Heini! Kiiiiitos, mua ihan nolottaa tollaset kehut. Nyt vaan sattui niin sopivasti, että ukkokulta oli lomalla, niin mulla oli tosissaan aikaa touhuilla keittiössä pari päivää melkein aamusta iltaan :D

      Poista
  5. Voisko saada ohjeen macaronsien täytteeseen? :) Meillä ois tarvetta ristiäisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai! :) Laitoinkin sulle jo sähköpostiin ohjetta tulemaan!

      Poista
  6. oi ihku, mahtavat juhlat ja kivat samistelumekot!!!

    VastaaPoista
  7. Jotain tekee mieli kommentoida mutta vallan sanat hukkuu kun on niin ihanaa!! :) Ihan uskomaton hyvänmielenblogi! <3

    VastaaPoista
  8. ihana postaus - herkullisia ompeluksia ja herkkuja

    VastaaPoista
  9. Voi nams!! Ihana kaakku ja mut herkut :P Paljon Onnea Lainalle!

    VastaaPoista
  10. Hei! Olinkin unohtanut tällaisten vinokakkujen olemassaolon, kiitos siis muistutuksesta! Heti iski hirvee inspiraatio suunnitella Jonille 30-vuotiskakkua. Muutenki kivan värikäs blogi. :)
    T. Elina L Jyväskylästä

    VastaaPoista