Näytetään tekstit, joissa on tunniste reissut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reissut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kroatia - Tućepi

Viime viikko vietettiin perheen kera Kroatiassa, Makarskan rivieralla. 
Pitkään oltiin Kroatian matkasta haaveiltu, aurinkoloma houkutti meitä, Kanaria ja Turkki oli pois laskuista. Eikä mihinkään kaukomatkalle pitkän lennon takia haluttu lähteä. Kroatiasta oltiin kuultu paljon hyvää ja kaunista maisemaa haluttiin lähteä ihastelemaan ihan livenä. 

Tucepi oli kohteena melkoinen turistirysä, mutta onneksi sieltä oli helppo käydä päiväretkillä muuallakin. Tällä matkalla suurin tavoitteemme oli nauttia perheen yhteisestä ajasta, rentoutua, syödä hyvin, uida ja köllötellä auringossa. Nämä kaikki täyttyi! 

Apollon kautta reissu toteutettiin. Lennettiin Splitiin ja sieltä bussilla Tućepiin. 
Yhtenä päivänä tehtiin laivamatka kuvankauniille Bracin saarelle, yksi päivä vietettiin Kroatian toisiksi suurimmassa kaupungissa Splitissä (lähinnä vanhassa kaupungissa) ja yhtenä päivänä vaihdoimme maata ja mentiin Mostarin kaupunkiin Bosnia&Herzegovinaan. Tuo viimeinen oli ehdottomasti minun matkan kohokohta, mielettömän hieno kaupunki, jossa on ihan omanlaisensa historia 90-luvun sodan vuoksi. 




Höh, voi harmi. Näköjään taas osa kuvista on väärinpäin :( Mulla ei ole aikoihin ollut tätä ongelmaa.










Voin kyllä lämpimästi suositella Kroatiaa matkakohteena. Me onnistuttiin saamaan matkat kohtuuhinnalla Apollon kautta ja Kroatiassa on hintataso mukavan edullinen Suomeen verrattuna. 
Ruoka on hyvää ja ihmiset todella ystävällisiä sekä avuliaita. 
Maisemat on aivan huikeita! Ehdottomasti kohde, jossa yhdistyy aurinko, rantaelämä, luonto, nähtävyydet, historia ja kulttuuri. Uskoisin, että jokaiselle jotain :) 

Meillä on nyt kokemusta niin yhden, kahden kuin kolmenkin lapsen kanssa matkustamisesta, joten ajattelin että seuraavan blogipostauksen pyhitän lasten kanssa reissaamiselle. 

Ihanaa alkavaa viikkoa! :) 
Melutalon facebook-sivulta löytyy muuten pipo-arvonta, käyhän kurkkaamassa.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Tyttöjen reissu

Me vietettiin eilen aika ihana päivä kivalla porukalla! 
Auto oli täynnä tyttöenergiaa kun suunnattiin kohti Jyväskylää ja Käsityökorttelia. 
Käsityökortteli  on Suomen Käsityöyrittäjien myyntitapahtuma, joka tänä vuonna järjestetään neljän tapahtuman kiertueena; Jyväskylässä, Seinäjoella, Helsingissä ja Tampereella. 
Me lähettiin viettämään mukavaa päivää yhdessä ja ihastelemaan suomalaista käsityötä. 
Jokaisessa kojussa oli kivoja tuotteita ja kaikkialta olisi voinut jotain ostaa :)
Minäpä kerron muutamasta, minun mielestä tosi kivasta, yrittäjästä.



Tietysti ystäväni Heinin tuotteita täytyy kehua :) Heini tekee ihania koruja, joista löytyy sopiva varmasti jokaiseen tilaisuuteen ja lisäksi ommeltuja tuotteita; laukkuja, pussukoita, ihania maatuskajuttuja.. Täältä löytyy Handmade by Heinin verkkokauppa.

Teelikamenttenin blogia olen seurannut jo pitkään ja nämä ompelukset on niin kovin ihania ja pirteitä :) Olipas kiva päästä näkemään ihan livenä. Tällä kertaa mitään ei lähtenyt mukaani kotiin asti, mutta kierrätyskankaasta valmistettu Tarina-mekko on varmasti jossain vaiheessa saatava!


Seuraan myös Susannan blogia ja hän kirjoittaa kyllä niin mukavalla tavalla; suoraan, hauskasti ja painavaa asiaa käsityöyrittäjän arjesta. Olikin tosi kiva päästä käymään Susannan riepukioskilla. Laina sai valita meille kotiin lähtevän rätin, se oli "keltainen kitu" (kisu siis). 
Vaikka kuvia onkin nähnyt, niin on silti kiva saada kasvot näille "virtuaalisille tuttaville".


Tämä koju sai minut ihan tolaltani :) Löysin Maheka Designin nettikauppaan vasta muutama päivä ennen Käsityökorttelia ja olikin kiva huomata, että näitä ihanuuksia löytyy myös Jyväskylästä. Nämä on siis aidoista vintagetapeteista (50-70-luvun) valmistettuja rasioita. Noista voisin kotiuttaa vaikka kaikki, joten valinnan vaikeus oli todella suuri! Päädyin lopulta tekemään tilauksen kahdesta rasiasta. Nyt oottelenkin innolla rasioiden saapumista :)


Ahdin tilan myyntikoju oli kyllä ehdottomasti kaikkein magein! Vau, mikä ihanan pirtsakka auto. Eikä myytävät tuotteetkaan kyllä kalpene kojulle. Toinen toistaan suloisempia juttuja, suosittelen tutustumaan! Erityisesti keppihepat oli ihania :)


Kirpparikierros jäi suunniteltua lyhemmäksi kun käytiinkin lopulta vain yhdellä kirppiksellä, Varikon kirppiksellä. Oli oikein mukava ja siisti kirppis. Mitään suurempia löytöjä en kuitenkaan tehnyt, mutta jotain pientä kuitenkin :) Meidän pikku-tytöt alkoi olla jo vähän väsyneitä ja nälkäisiä, joten päätettiin suunnata syömään. Ja masut pullolleen syötiinkin! :) 
Jälkkäripaikkaa etsiessä kohdattiinkin mukava yllätys; nimittäin kävelykadulla vietetiin jotain pyöräilytapahtuman avajaisia ja siellä esiintyi Jukkapoika. Tytöt tanssi ihan innoissaan ja meillä on vielä tänäänkin puhuttu on Jukkapojasta :) Ja toki se oli itsestäkin kiva juttu, hassu sattuma. Aurinkokin alkoi paistamaan niin tuli ihan kesäinen fiilis. 

Meidän päivän kruunasi ehdottomasti aika mielettömät jälkkärit. Pallot Ben & Jerrys-jädeä, cheesecakea ja browniesia. Nammmm! 


Blogissa on tullut tällainen ihan suunnittelematon hiljainen hetki. Olen innostunut tekemään pikkuremppaa kotona ja olohuone onkin kokenut aika ihana muutoksen. Kunhan saan fiilailtua kaikki pikkujutut kuntoon, niin kuvia tulee :)

Aurinkoista alkavaa viikkoa!

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Hurja reissupläjäys

Iiiiihana kesälomareissu on takanapäin. Suunnittelin ehkä valikoivani tänne järkevästi muutaman kuvan, muttaku niitä oli vaan niin paljon. Sitten ajattelin tekeväni useamman reissu-aiheisen päivityksen. Noh, en jaksanut. Tässä tulee siis valtava kuvasarja meidän reissulta
Reittimme oli Tukholma-Helsinki-Tallinna. Kaikin puolin oli ihana matka, säät suosi, lapset viihtyi, nähtävää ja koettavaa oli joka puolella. 
Matkaseurana Tukholmassa oli minun pikkuveli ja -sisko. Ja Tallinnan reissulle saatiin vielä ystävä mukaan.
Reissuilla minua kiinnostaa syrjäiset kujat, pienet putiikit (second hand, vintage..), rakennukset. Ja meidän reissuilla ei lasketa kaloreita vaan herkutellaan kahviloissa ja ravintoloissa. Nautitaan siitä, kun joku muu kokkaa ja siivoaa jäljet, nautiskellaan uusia ihania makuja.
Kännykkäkamera on niin näppärä, että järkkäriä ei jaksa melkein edes kuljettaa mukana. Tämän päivityksen kaikki kuvat ovat puhelimella otettuja.


Tukholmassa majoituttiin mukavaan Old Town Lodge-hostelliin. Hostelli sijaitsi aivan vanhan kaupungin ytimessä ja olikin kyllä mahtavalla paikalla. 





Tukholman Södermalmilla kierreltiin toinen toistaan kivempia puoteja. Monessa myydään sekä uutta että vanhaa tavaraa. 



Intialaiseen ravintolaan täytyy yleensä aina reissuilla päästä syömään. 





Tämä kauppa vanhassa kaupungissa oli kyllä erikoisin koskaan näkemäni. Kyseessä olis ehkä sellainen osto- ja myyntiliike. Kuvat ei anna millään "oikeutta" sille, miltä siellä oikeasti näytti. Tavaraa oli melkeinpä lattiasta kattoon. Liikkeessä oli pienen pieni n. 40cm kapea ja n. 2m pitkä käytävä, mutta muuten kaikki lattiapinta-ala oli tavaran alla. Tuolla olis ollut hirveästi kaikkea mielenkiintoista, mutta ei vaan yksinkertaisesti tiennyt mistä olisi aloittanut penkomaan. :D Siihen olisi vierähtänyt varmaan monta päivää. Tuolla yhdessä nurkassakin oli monta pinoa mielenkiintoisen näköisiä lautasia, mutta niihin ei millään päässyt käsiksi. 
Tosi mielenkiintoinen liike, mutta samalla en voinut olla miettimättä, että kuinkahan sujuvaa kaupankäytiä tuolla harjoitetaan :D



Eräästä vanhan kaupungin jäätelöbaarista sai mitä erikoisempia makuja. Itse valitsin sahrami-hunajaa ja Rocky Raod-jätkiä. Nam :) 




Ohlssonsin kangaskaupassa täytyy luultavasti poiketa aina kun vain Tukholmassa käy. Tällä kertaa sieltä lähti mukaan vähän maltillisemmin ostoksia. Ostin vain muutamaa trikoota ja resoria. 





Osa meidän matkaseurueesta meni Grönä Lundin huvipuistoon. Laittelivat sieltä viestiä, että alle 3-vuotiaat pääsevät laitteisiin ilmaiseksi rannekkeen ostaneen aikuisen kanssa. Täytyihän sitä sitten viedä muksutkin vähän kieppumaan laitteissa. Tykkäsivät kovasti :)






Rouva itekkin näyttää naamaansa välillä täällä :)


Tallinnassa leivosten hinnat eivät päätä huimannut, joten pitihän sitä sitten maistaa yhtä sun toista :P









Reissun kohokohta oli ehdottomasti Robbie Williamsin konsertti. 13-vuotta sitten muistan harjoitelleeni tanssiaskelia tv:stä Robbien tahtiin ja silloin haaveilin, että vielä jonaina päivänä olen itse hänen konsertissa. Ja niin se haave viime tiistaina toteutui. Konsertti oli siis Tallinnan Laululavalla ja oli kyllä kaikin puolin mieletön kokemus. Sitä on hankala edes kuvailla! Saatiin tosi hyvät paikat melkein eturivistä. 
Eipä ole vaikea arvata mistä höpötettiin automatkalla kotiin. Iiiiiks! Tää jää kyllä ikuisesti mieleen <3



Huuuui, mikä kuva-kavalkadi! Toivottavasti ei lopu kohta kuvatila kesken :D  
Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! Mää oon taas jotenkin ihan innoissaan uudesta viikosta. Vaikkakin miehen kesäloma loppuu ja paluu arkeen on tiedossa, mutta paljon suunnitelmia ensi viikolle, kivaa tulee. Moooi!