tiistai 15. huhtikuuta 2014

Onni

Pehemiälle tulee tänään myyntiin hirmuisen suloista Onni-joustofroteeta. Kuosin on suunnitellut Leena Renko. 
Pehemiän Leila pyysi minua ompelemaan jotain näistä suloisuuksista, nopsaan tietenkin :) Päätin, että nyt olen jo tarpeeksi "lepäillyt" ompeluhommista ja otan haasteen vastaan. Ajattelin, että no jos paidan Tuurelle.. mutta sitten ideat lähti lentoon ja keksin vähän piristystä peruspaitaan ja Lainakin halusi itselleen jotain tästä Onnista, joten mekkoakin aloin miettimään. 
Kangas on muuten aivan mielettömän pehmoista, ihanan tuntuista varmasti päällä! Ja 60-pesusta ja rummutuksestakin selviytyi erinomaisesti :) 


Laitoin pikku-neitin pötköttelemään kantoliinaan ja isommat leikkivät Yksin kotona-elokuvaa (eli tekivät ansoja rosvoille. Leikkejä kuunnellessa voin vaan todeta, että "mahtava mielikuvitus!" )

Olipa ihanaa ommella pitkästä aikaa tällaista ns. tajunnan virtaa. Ideoita syntyi pikkuhiljaa kankaita leikkoessa ja ommellessa. 
Tällaiset niistä sitten tuli! Hymyilyttää, kun kerrankin kaikki onnistui mielestäni ihan täydellisesti. Vaikka aikaa oli vähän ja tein mm. tuollaiset valenappilistat, joita on tullut aika vähän tehtyä, niin silti mikään ei vastustanut ja lopputulokseen oli sekä äiti että lapset oikein tyytyväisiä. 





Nuo kuvissa näkyvät tupsupipot olen muuten tilannut Nauravan Napin Lauralta. 
Niiiin söpöt! Vauvalla on myös oma :)


Meillä ainakin ihastuttiin tähän Onniin ihan täysillä <3 
Kuosin koko on ihanan iso, mutta silti näkisin tuon oikein passelina myös vaikka vauvan bodyyn. 
Kangas on vieläpä niin mukavan pehmoista. 


Mukavaa pääsiäisviikkoa!

6 kommenttia:

  1. Ihana kangas ja kivoja vaatteita. Hauska idea nuo erikokoiset napit! :)

    VastaaPoista
  2. Jestas kuin ihana kangas. Ja ihanat vaatteet, yllätys. :D

    VastaaPoista
  3. Tuo kangas on vaatteena sata kertaa ihanampi <3

    VastaaPoista
  4. Herttainen kuosi- Näissä vaatteissa se kyllä pääsee oikeuksiinsa. Hauskat nappilistat!

    VastaaPoista
  5. Sul on varmaan maailman kauneimmin puetut lapsoset :)

    VastaaPoista